Kyykyttäjä-Päivi

Tiedätkö sen työkaverityypin, joka saa hyvät asiat tuntumaan vieläkin paremmilta, ja jonka ansiosta ongelmat tuntuvat helpommilta kestää? Sen, jonka näkeminen jo saa hymyilemään, eikä (ainakaan yksinomaan) siksi että tyypissä sinänsä olisi jotain naurettavaa. Sen, jolle huonona päivänä uskaltaa käydä purkamassa kiukkua, tietäen jo mennessään palaavansa paremmalla tuulella.

Jos et tiedä, niin voit vapaasti kadehtia minua. Meillä on hyvä työyhteisö, mutta sielläkin on vain yksi Eskolan Päivi. Alansa osaaja, joka oman työnsä ohessa pitää huolta toistenkin työhyvinvoinnista ja iloisesta mielestä. Päivillä on aina aikaa kohtaamiseen ja ystävällisiin sanoihin. Hän osaa käsitellä ikävätkin asiat niin, että viimeistään lopussa hymyilee, ja saa muutkin hymyilemään. Päivi ei silti ole selkärangaton lapanen – hän puolustaa heikompia ja taistelee tarvittaessa oikeuden puolesta. Hän puuttuu epäkohtiin kipakastikin, muttei koskaan kampita, potki tai paina muita alas.

Ei Päivikään täydellinen ole. Tämä kummajainen herää aamulla juoksemaan portaita siihen aikaan, kun muu maailma vielä ymmärtää nukkua. Toisinaan myös kyykyttää kollegoitaan työhyvinvointiin vedoten huutelemalla käytävillä yllätyskyykkyä (koska istuminen tappaa). Onpahan kuitenkin sellainen työkaveri, jonka takia lomaltakin on mukava palata töihin. Toivon, että sullakin on sellaisia. Jos on, muista joskus kertoa niille, että arvostat. Jos ihan hurjaksi alat, ota mallia ja ala oman työyhteisösi eskolaksi.

Vera

Tänään voisin kirjoittaa isoista asioista, koska pääsiäisessä mulle on kysymys paljosta muustakin kuin vapaapäivistä, tipuista tai suklaamunista. Juuri siksi tänään tuntuu erityisen sopivalta kirjoittaa ystävästä, jonka pääsiäisen ydin on tuonut elämääni.

Kaksitoista vuotta sitten matkustimme porukalla keskemmälle Eurooppaa auttamaan hetkeksi urakassa, jonka lopputuloksena oli upea monikulttuurinen päiväkoti. Sillä reissulla tutustuimme perheeseen, jotka seuraavien vuosien kohtaamisten kautta uivat pysyvästi osaksi elämäämme. Näiden ystävien kanssa haaveilemme asuvamme viimeistään eläkkeellä samassa kaupungissa, jonkun hyvän kirjaston lähellä. Sinne sitten köpöttelemme yhdessä lukemaan, keskustelemaan ja juomaan kahvia.

Kaksitoista vuotta sitten Vera oli eri kulttuurien keskellä sujuvasti seikkaileva terävä lapsi, joka neljävuotiaana lähti isälleen ja miehelleni tulkiksi rautakauppaan. Veran perheessä on äidinkieli, isänkieli ja vanhempien työkieli. Heidän nykyisessä kotimaassaan on kolme virallista kieltä. Näistä tulee yhteensä viisi eri kieltä, joilla kaikilla Vera operoi sujuvasti. Sen lisäksi koulussa on luonnollisesti pakollisena latinaa, ja kukapa ei sitten vielä olisi ottanut yhtä lisäkieltä opiskeltavakseen…

Viime aikoina sairaus on tuonut Veran elämään tummanharmaita sävyjä. Kaiken keskellä hän on säilyttänyt syvältä sisältä nousevan ilonsa, hetken tunteita ja sairauden aiheuttamaa rajatonta uupumusta vahvemman. Mun sydän sykähtää joka kerta, kun näen somekuvia, joissa Vera hymyilee ystäviensä keskellä. Niihin hymyihin kätkeytyy paljon venymistä, väsymystä ja toisten ajattelemattomuuden kestämistä. Niistä näkyy luottamus Suurimpaan ja vanhempien rakkauteen. Ne hymyt muistuttavat, että kannattaa olla läsnä ja pysähtyä nauttimaan hetkestä.

Vera on viisas, ajatteleva ja hauska. Ihan tavallinen teini, ja silti ihan erityinen. Täysin omanlaisensa, ja kuin kuka tahansa. Halusin kertoa sulle Verasta, koska toivon, että huomaat sun elämän verat ja villet. Ne nuoret huipputyypit, joilla on intoa, iloa ja paloa. Järkeä, joustavuutta ja hyviä juttuja. Puhu hyvää niistä ja niille. Tee kaikkesi sen eteen, että saisivat kulkea oman tiensä ja elää omana itsenään. Tää maailma tarvitsee fiksuja ja lahjakkaita nuoria, joista kasvaa ajattelevia ja pystyviä aikuisia. Jokainen elossa pysymisestä haaveileva yhteisö tarvitsee rohkeita teinejä, jotka säilyttävät innovatiivisuutensa, joustavuutensa ja kykynsä saada aikaan muutosta myös aikuisena.

Gelukkige verjaardag, ma chère! Happy Sweet Sixteen, rakas Vera ❤

Tuuthan sitten joskus mukaan sinne kirjastokahveille, vaikka joudutkin odottelemaan hitaasti taapertavaa vanhuslaumaa ja pyyhkimään meidän vapisevin käsin läikyttämät kahvit pöydiltä, ja kirjaston kirjoilta. Lupaan, että silloinkin pysähdymme kuuntelemaan sun kuulumisia. Ainakin heti sitten, kun olemme saaneet jokapäiväisen pullamme.

Veran oman blogin löydät täältä.

Ajallansa

Kiirastorstaina sinä lähdit.
En ole ihan varma mihin menit
mutta toivon että olet siellä
minne minäkin uskon olevani tulossa.

Kiirastorstaina sinä lähdit.
Tavoillesi tyypillisenä
hiljakseen huomiota herättämättä
hyvän työn tehneenä
elämästä kyllänsä saaneena.

Kiirastorstaina sinä lähdit.
Jätit jälkeesi kokonaisen elämän
kättesi työn
kyntämäsi pellot
kasvattamasi lapset.

Taaksesi vilkuilematta sinä lähdit.
Väsyneenä jo tähän maahan
odottaen sitä
missä kadut on keveät kävellä
ja ilo on ikuinen.

Tästä olevaisesta sinä lähdit.
Sydämistämme
muistoistamme
tarinoistamme
et mihinkään.

Suhdesafarilla

Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Siihen sadut päättyvät. Siitä pitäisi tosielämän satujen alkaa. Mutta miten aloittaa, jos ei koskaan näe, mistä palasista todellinen satu koostuu. Jos ei tunnista, että satu ei säröile riidasta, eikä sen tarvitse katketa erimielisyyksiin. Jos kukaan ei ole koskaan kertonut, miten vaikeat hetket voivat olla osa normaalia ja hyvää tarinaa – kun niistä vaan osataan löytää reitti ulos. (Enkä tässä nyt tarkoita henkistä tai fyysistä väkivaltaa, niihin pitää puuttua välittömästi!)

Suhde saattaa olla aikamoinen safari hyvin valmistautuneellekin, mutta moni hyppää heikoille jäille tylsillä terillä ja ilman naskaleita. Joillakin sykli kiertää nopsaan. Arki alkaa ahdistaa, erilaisuudet kolista ja aidan toinen puoli näyttää houkuttelevammalta. Yritys, liitto, kriisi, ero, uusi yritys.

Ympärilläni on aina ollut paljon parisuhteissaan pitkään pysyneitä. Joidenkin elämä on ollut pelkkää pumpulia alusta alkaen. Toisten kohdalle on osunut niin paljon kuraojia ja rikkaruohoja, että on suoranainen ihme, että ovat selvinneet kaiken läpi yhdessä pysyen.

Mallioppimiseen on siis ollut mahdollisuuksia. On ollut helpompi selvitä nihkeistä hetkistä ja seikkailla tiensä ulos pahimmista labyrinteista, kun on tiennyt muidenkin löytäneen ahtaista päivistä avarammalle. On ollut itsestään selvää pyrkiä pysyvään parisuhteeseen, kun näkee toistenkin siihen pystyneen.

Vaan entä jos ympärillä on vain eronneita, eksiä ja nyksiä? Voi olla vaikea uskoa olevansa itse se yksi poikkeus, joka selviäisi tässä lajissa voittajana. Ei tule mieleenkään, että maaliviivalle asti olisi mahdollista raahautua, saati hölkätä ilosta tuuletellen. Ei ole pitänyt sitä tavoittelemisen arvoisena. Ei ehkä ole edes uskonut ansaitsevansa onnellista suhdetta.

Elokuvissakaan ei juuri kuvata ihan tavallisesta parisuhdearjesta selviämistä. Klassinen tarinahan kulkee vaikeuksien kautta onnelliseen loppuun, jossa pari viimein – tai uudelleen – löytää toisensa. Sitten tulevat lopputekstit. Sarjoissa saatetaan päästä hetkittäin kiinni onnellisen arjen elementteihin, mutta katsojalukuja nostattamaan kaivataan niissäkin kiemuroita, kovia ratkaisuja ja avoimeksi jääviä käänteitä.

Entä jos pääsisit kurkistamaan lopputekstien toiselle puolelle. Ehkä se lisäisi uskoa omaan arkeesi silloin, kun kipinät iskevät ihan muusta kuin rakkaudesta, ja vaaleanpunaiset silmälasit on paiskattu sirpaleiksi asfalttiin. Ehkä saisit siitä voimaa luottaa, että tragedia voi kääntyä romanttiseksi draamaksi ja viiltävä iva kepeäksi komediaksi.

Ehkä myös näkisit, että menneisyyden ei tarvitse kulkea jarruna mukana nykyhetkessä. Että monen väärän jälkeen voi tulla yksi oikea. Että monta kertaa metsään ajanut voi seuraavalla kierroksella pysyä reitillä.

Ehkä se muistuttaisi, että se on ihan mahdollista. Elää onnellisina loppuun asti.

Eeva ja Store of Hope

Tutustuin Valopaasin Eevaan läheistemme häitä järjestäessämme. Hääpäivänä lähetimme morsiamen kohti hääkuvauksia ja ehdimme hengähtää hetken. Siinä keittiön lattialla istuessa ajauduimme syviin keskusteluihin ja ystäviksi.

Eeva on realistinen idealisti, joka ei anna toisten tappaa unelmiaan. Eeva on se, joka haastaa kyynisen kysymyksen ”onko tuosta mitään hyötyä?” napakalla vastakysymyksellä, ja saa keskustelukumppanin ymmärtämään, että aina on parempi tehdä edes vähän hyvää kuin ei ollenkaan.

Eeva kantaa vastuuta suuresta maailmasta, mutta pilkkoo vastuuta sopivan kokoisiin palasiin. Mikä parasta, hän antaa meille muillekin mahdollisuuden tehdä hyvää.

Eevan kiinnostuksen kohteet ja koulutus ovat nimittäin kietoutuneet yhteen eettisessä verkkokaupassa. Projektissa on ollut mukana monta muutakin tärkeää henkilöä, mutta ilman Eevan visioita, sinnikästä työtä ja uskoa unelmiin Store of Hope -yritystä ei tässä muodossa olisi. Kaupan perustamisen alku kietoutui kiinnostavaan Autolla Nepaliin -hankkeeseen ja viime vuonna Eeva kollegansa Annan kanssa toteutti merkittävän siirtymän kohti kansainvälisempää kaupantekoa onnistuneen joukkorahoituskampanjan siivittämänä.

Seuraavan kerran kun mietit lahjahankintaa tai haluat ostaa itsellesi jotain kivaa, tsekkaa Store of Hope. Tuotteet ovat hyvällä maulla valittuja, laadukkaita ja eettisesti kestävällä tavalla tuotettuja. Tekijät saavat työstään asianmukaisen korvauksen, heidän työolojaan valvotaan ja heille annetaan mahdollisuus tehdä työnsä hyvin.

Eevan ja Annan tavoitteena on tarjota työtä kehittyvien maiden paikallisille käsityöläisille ja sitä kautta voimannuuttaa ja vahvistaa heidän yhteisöjään. Ei hassumpi tavoite tuettavaksi.

#puhuhyvää #teehyvää

Jooel ja Hyvät ihmiset

Tapasin Niittysen Jooelin ensimmäisen kerran 90-luvun lopulla. Ensimmäisenä Suomeen paluun jälkeisenä vuotenaan hän ei paljon puhunut. Sittemmin puhetta on riittänyt senkin edestä, usein jopa hyvin viisasta ja oivaltavaa. Siksi tuntuikin luontevalta jatkolta, että Jooel viime vuoden lopulla alkoi julkaista podcastia.

Arvostan luovaa ja eteenpäin vievää sanailua, olipa se sitten kirjoitettua tai puhuttua. Jooelin ”Hyvät ihmiset” on juuri sitä. Arkisesti, rennoissa tunnelmissa käydyissä keskusteluissa käsitellään kolmea pääteemaa: kohtaamista, kehittymistä ja hyvän tekemistä. Jooel isännöi keskusteluja taitavasti ja antaa tilaa vierailleen.

Pidän kanavan kantavasta ajatuksesta ”kuuntelemalla voit aina oppia uutta, koska jokainen ihminen tietää jotain mitä sinä et tiedä”. Näistä avoimista lähtökohdista on jo nyt syntynyt hyviä keskusteluja, joihin mahtuu helmihetkiä ja omaa arkea rikastuttavia huomioita. Kohtaamisten sisältö on siinä määrin kiinnostavaa, että pienet tekniset puutteet äänen kuuluvuudessakin pystyy ohittamaan.

Tunnin mittaiset jaksot julkaistaan maanantaisin hyvänä starttina uuteen viikkoon. Löydät Hyvät ihmiset netistä, Facebookista ja SoundCloudista. Podcasteja tottuneesti kuuntelevat osaavat hakea oikean kanavan käyttämästään ohjelmasta. (Jos et kuulu tähän joukkoon, ajattele podcasteja mukana kulkevina ja milloin vain kuunneltavina radio-ohjelmina. Kuunteleminen on helppoa niin nettiselaimella kuin mobiililaitteilla esimerkiksi yllä olevan SoundCloud-linkin kautta.)

hi_podcast — Niittysen Jooel. Kuva: Nana ja Juhana Simelius

#puhuhyvää

Puhu hyvää

Erilaisuuden saa huomata. Harhateille päädytään, kun erilaisuuden ihmettely muuttuu epäluuloksi tai eriarvoistamiseksi. Kriittisyys on tervettä. Hukkaan joudutaan, kun kritiikki värjääntyy kyynisyydellä. On luontaista arvioida toisten tekemisiä suhteessa omaan tapaamme. Heikoille jäille eksytään, jos pitää tapojaan ainoina oikeina, tai ainakin muita merkittävästi parempina. Huomio kiinnittyy helposti siihen, mistä olemme eri mieltä. Liian usein toisten onnistumisista iloitaan vain oman pään sisällä itseksemme.

Kun aloin suunnata ajatuksiani tähän blogiin, yksi ajatus oli kirkas: Täällä on tilaa kehuille ja kiitoksille. Ympärilläni on valtavasti innostuneita ja taitavia ihmisiä, jotka vieläpä ovat hyviä tyyppejä. Heillä on kaikilla jotain sellaista, mitä toivoisin sinunkin tietävän. Siksi kerron.

Toivon, että nämä vinkit saavat aikaan positiivisia ketjuja. Ehkä löydät jotain kiinnostavaa, mitä haluat seurata tai missä haluat olla mukana. Ehkä jonkun tarina tai tekeminen muistuttaa jostain lähelläsi olevasta, joka ansaitsisi tulla huomioiduksi.

Kiittäminen ja kehuminen on hyvin harvoin joltain toiselta pois. Silloin on, kun argumentit ovat epärehellisiä tai yhtä nostetaan painamalla toista alas. Kehun ja kiitoksen perusta on vilpittömyydessä.

Älä siis jätä käyttämättä tilaisuutta kehua siksi, ettet ehkä huomaa, ehdi tai muista nostaa esiin kaikkia, jotka sen ansaitsisivat. Älä jätä kiittämättä yhtä sillä verukkeella, että joku toinen pahastuu.

Laita viestikapula kiertämään. Puhu hyvää.

Vinkit, kiitokset ja kehut löytyvät täältä jatkossa puhu hyvää -kategoriasta. Ensimmäiset julkiset kehut julkaistaan pian, pysy kuulolla! #puhuhyvää

Seuraa blogia WordPressissä blogin päävalikosta (ne kolme päällekkäistä viivaa ylärivillä blogin nimen vieressä) ja saat tiedon uusista postauksista sähköpostiisi. Pysyt ajan tasalla myös Instagramin kautta, kun seuraat käyttäjää @minna2kcom. Blogin voit tilata lisäksi esimerkiksi Feedlyn tai Bloglovinin kautta.

Tästä on kyse

Hyvää alkanutta!

Ajattelin, että tässä vaiheessa blogimaailmaan palanneena vältän useimmat standardipostaukset. Metatekstit blogin kirjoittamisesta tuntuivat tarpeettomilta, kun kaikki on jo moneen kertaan kirjoitettu ja luettu, ja suurimmat puhurit vievät jo vlogosfäärin suuntaan. Törmäsin kuitenkin kärkevähköön kannanottoon, joka sai miettimään koko blogin jatkamisen mielekkyyttä. Siksi heti vuoden alkuun muutama selittävä sana.

Peruskysymys 1. Miten kirjoittaa blogia niin, että kaikki ymmärtäisivät sen oikein?
– Ei mitenkään. Tein tietoisen päätöksen, kun siirryin kirjoittamaan blogia taas omalla nimellä eli tunnistettavasti. Totesin, että voin tuoda esiin ajatuksiani, vaikka joku niistä olisikin eri mieltä. Totesin myös, ettei minua juurikaan hetkauta, jos joku tulkitsee tekstityyliä tai -sisältöjä väärin, tai tekee kummallisia johtopäätöksiä. [Jos päättelet jotain kovin äärimmäistä tai hämmentävää, otat toivottavasti yhteyttä. Voidaan yhdessä sitten tarkistaa, mitä mieltä asiasta oikeastaan olinkaan.]

Peruskysymys 2. Onko kaikki blogissa kirjoitettu totta?
– Toki. Kaikki kirjoitettu ei ole kuitenkaan tapahtunut minulle, vaan inspiraation lähteenä toimivat niin lähipiiri, mediassa eteen tulleet jutut kuin satunnaiset kohtaamiset ja sananparret. Minämuodossa kirjoitetussa subjekti olen mahdollisesti minä, mutta se voi olla jokin muukin. Jos kerron asioista omissa nimissäni, teen sen ihan oikeasti omissa nimissäni. Kirjalliset tyylikeinot antavat viitteitä tekstin lähtökohdista ja tavoitteesta. Totuuteen liittyen on hyvä tunnistaa silloin tällöin viljelty sarkasmi ja käänteiset tavat ilmaista asioita. Savolainen kun olen sielultani, näiltä ette välty.

Peruskysymys 3. Onko blogi koko totuus?
– Ei ainakaan vielä. Se ei tee kuitenkaan blogista epätotta. Blogi raottaa elämää lause, virke ja kappale kerrallaan. Niistä koostuvat vähitellen pidemmät jaksot, kappaleet ja luvut, ehkä joskus jopa kokonainen tarina. Sittenkin se on vain osa minun koko tarinaani. On asioita, jotka eivät kuulu julkisille sivuille. On asioita, joista kukaan ei jaksaisi lukea. On asioita, joille tila ei riitä. On asioita, joita ei osaa vielä pukea sanoiksi. Näiden kaikkien väleissä ja ympärillä on kuitenkin paljon sellaista, joka teille täällä hiljalleen avautuu.

—

Se kannanotto liittyi adventtikalenterini (luukut 1, 2, 3 ja 4) lupauksiin. Hän oli tekstejäni leppoisasta joulun odottelusta lukiessaan kuulemma heti tiennyt, että nyt kyllä lukijoita huijataan.

Ei huijattu. Toiveet oman kodin joulusta karsiutuivat lopulta neljään: tyhjään keittiönpöytään, siistiin olohuoneeseen (jossa mahtuu sohvalle JA nojatuoliin istumaan), kattoon ripustettuun himmeliin ja jouluvaloihin pihalla. Pihakuusi sai valonsa aatonaattona. Joulupäivänä söimme puuroa keittiössä kauniisti katetun pöydän ääressä. Tapaninpäivänä tyhjenivät viimein sohva ja nojatuoli. Himmeliä olen käynyt muutaman kerran varastossa ihailemassa.

Sellainen on toisinaan meidän joidenkin joulu. Epätäydellisyydessään armollinen. Pienet itkuthan siinä aattona tuli, kun kaiken karsinnankin jälkeen saldo oli vasta 1/4, mutta siitä huolimatta joulu oli ihan mainio. Mieluummin näin kuin valtavalla stressillä 4/4 (tai ylisuorittajan 6/4). Kiitollisena istahdin tänä vuonna useammankin jouluisen kodin sohvalle ja iloitsin, että joku toinen oli tänä vuonna ehtinyt enemmän.

Kuin viimeistä päivää

Oli valmis blogiteksti ja viisas ajatus vuoden loppuun. Oli vähemmän viisas kirjoittaja, joka ei hallinnut poikkeusolosuhteiden teknisiä ratkaisuja. Tai ehkä kohtalo puuttui peliin ja kadotti turhat lauseet tunturituuliin ennen kuin ehtivät julki asti.

Oleellinen tiivistyy vähään.

Olkoon uusi vuotesi sellainen,
että vuoden päästä tähän aikaan
olet tyytyväinen.

Neljäs lupaus

Jouluna Jumala syntyi,
Paras poika pakkasella;
Nousi kuu, yleni päivä,
Armas aurinko havatsi,
Tähet taivon tanssaeli,
Otavat piti iloa,
Syntyessä suuren luojan,
Yli armon auetessa.

Koulunäytelmien vauvanukke olkien ja heinien keskelle tungettuna, uskonnon kirjojen mies kaavussa ja kauniisti kaartuvissa kiharoissaan, krusifiksin riutunut hahmo piikkiseppeleessään. Sama mies, sama tehtävä.

Kanteletarkin siihen viittaa. Syntyi ihmiseksi, Jumala kuitenkin.

Joulu muistuttaa ikuisuuden mahdollisuudesta, josta jokaisen on mielipiteensä muodostettava. Helpompi on ollut uskoa todeksi kuin tuomita taruksi. Eikä lainkaan vähimmässä määrin siksi, että arjessa näen todeksi lupaustensa voiman.

Säästinkin yhden tärkeimmistä tähän.

Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. (Jer. 29:11)

Siinä on kaikki. Siksi reippaiden tonttulallatusten ja jylhän ylväiden joulumelankolioiden keskelle ripaus kesää ja perimmäistä totuutta; hippunen armollisuutta viimeisen adventin aatonaattoon.

Hänessä on kaikki. Siksi sinä riität.

Iloa ja toivoa jouluusi ♥

Minna2K

Koko elämä aikaa harjoitella