Hyvää alkanutta!

Ajattelin, että tässä vaiheessa blogimaailmaan palanneena vältän useimmat standardipostaukset. Metatekstit blogin kirjoittamisesta tuntuivat tarpeettomilta, kun kaikki on jo moneen kertaan kirjoitettu ja luettu, ja suurimmat puhurit vievät jo vlogosfäärin suuntaan. Törmäsin kuitenkin kärkevähköön kannanottoon, joka sai miettimään koko blogin jatkamisen mielekkyyttä. Siksi heti vuoden alkuun muutama selittävä sana.

Peruskysymys 1. Miten kirjoittaa blogia niin, että kaikki ymmärtäisivät sen oikein?
– Ei mitenkään. Tein tietoisen päätöksen, kun siirryin kirjoittamaan blogia taas omalla nimellä eli tunnistettavasti. Totesin, että voin tuoda esiin ajatuksiani, vaikka joku niistä olisikin eri mieltä. Totesin myös, ettei minua juurikaan hetkauta, jos joku tulkitsee tekstityyliä tai -sisältöjä väärin, tai tekee kummallisia johtopäätöksiä. [Jos päättelet jotain kovin äärimmäistä tai hämmentävää, otat toivottavasti yhteyttä. Voidaan yhdessä sitten tarkistaa, mitä mieltä asiasta oikeastaan olinkaan.]

Peruskysymys 2. Onko kaikki blogissa kirjoitettu totta?
– Toki. Kaikki kirjoitettu ei ole kuitenkaan tapahtunut minulle, vaan inspiraation lähteenä toimivat niin lähipiiri, mediassa eteen tulleet jutut kuin satunnaiset kohtaamiset ja sananparret. Minämuodossa kirjoitetussa subjekti olen mahdollisesti minä, mutta se voi olla jokin muukin. Jos kerron asioista omissa nimissäni, teen sen ihan oikeasti omissa nimissäni. Kirjalliset tyylikeinot antavat viitteitä tekstin lähtökohdista ja tavoitteesta. Totuuteen liittyen on hyvä tunnistaa silloin tällöin viljelty sarkasmi ja käänteiset tavat ilmaista asioita. Savolainen kun olen sielultani, näiltä ette välty.

Peruskysymys 3. Onko blogi koko totuus?
– Ei ainakaan vielä. Se ei tee kuitenkaan blogista epätotta. Blogi raottaa elämää lause, virke ja kappale kerrallaan. Niistä koostuvat vähitellen pidemmät jaksot, kappaleet ja luvut, ehkä joskus jopa kokonainen tarina. Sittenkin se on vain osa minun koko tarinaani. On asioita, jotka eivät kuulu julkisille sivuille. On asioita, joista kukaan ei jaksaisi lukea. On asioita, joille tila ei riitä. On asioita, joita ei osaa vielä pukea sanoiksi. Näiden kaikkien väleissä ja ympärillä on kuitenkin paljon sellaista, joka teille täällä hiljalleen avautuu.

—

Se kannanotto liittyi adventtikalenterini (luukut 1, 2, 3 ja 4) lupauksiin. Hän oli tekstejäni leppoisasta joulun odottelusta lukiessaan kuulemma heti tiennyt, että nyt kyllä lukijoita huijataan.

Ei huijattu. Toiveet oman kodin joulusta karsiutuivat lopulta neljään: tyhjään keittiönpöytään, siistiin olohuoneeseen (jossa mahtuu sohvalle JA nojatuoliin istumaan), kattoon ripustettuun himmeliin ja jouluvaloihin pihalla. Pihakuusi sai valonsa aatonaattona. Joulupäivänä söimme puuroa keittiössä kauniisti katetun pöydän ääressä. Tapaninpäivänä tyhjenivät viimein sohva ja nojatuoli. Himmeliä olen käynyt muutaman kerran varastossa ihailemassa.

Sellainen on toisinaan meidän joidenkin joulu. Epätäydellisyydessään armollinen. Pienet itkuthan siinä aattona tuli, kun kaiken karsinnankin jälkeen saldo oli vasta 1/4, mutta siitä huolimatta joulu oli ihan mainio. Mieluummin näin kuin valtavalla stressillä 4/4 (tai ylisuorittajan 6/4). Kiitollisena istahdin tänä vuonna useammankin jouluisen kodin sohvalle ja iloitsin, että joku toinen oli tänä vuonna ehtinyt enemmän.