Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti. 

Siihen sadut päättyvät. Siitä pitäisi tosielämän satujen alkaa. Mutta miten aloittaa, jos ei koskaan näe, mistä palasista todellinen satu koostuu. Jos ei tunnista, että satu ei säröile riidasta, eikä sen tarvitse katketa erimielisyyksiin. Jos kukaan ei ole koskaan kertonut, miten vaikeat hetket voivat olla osa normaalia ja hyvää tarinaa – kun niistä vaan osataan löytää reitti ulos. (Enkä tässä nyt tarkoita henkistä tai fyysistä väkivaltaa, niihin pitää puuttua välittömästi!)

Suhde saattaa olla aikamoinen safari hyvin valmistautuneellekin, mutta moni hyppää heikoille jäille tylsillä terillä ja ilman naskaleita. Joillakin sykli kiertää nopsaan. Arki alkaa ahdistaa, erilaisuudet kolista ja aidan toinen puoli näyttää houkuttelevammalta. Yritys, liitto, kriisi, ero, uusi yritys.

Ympärilläni on aina ollut paljon parisuhteissaan pitkään pysyneitä. Joidenkin elämä on ollut pelkkää pumpulia alusta alkaen. Toisten kohdalle on osunut niin paljon kuraojia ja rikkaruohoja, että on suoranainen ihme, että ovat selvinneet kaiken läpi yhdessä pysyen.

Mallioppimiseen on siis ollut mahdollisuuksia. On ollut helpompi selvitä nihkeistä hetkistä ja seikkailla tiensä ulos pahimmista labyrinteista, kun on tiennyt muidenkin löytäneen ahtaista päivistä avarammalle. On ollut itsestään selvää pyrkiä pysyvään parisuhteeseen, kun näkee toistenkin siihen pystyneen.

Vaan entä jos ympärillä on vain eronneita, eksiä ja nyksiä? Voi olla vaikea uskoa olevansa itse se yksi poikkeus, joka selviäisi tässä lajissa voittajana. Ei tule mieleenkään, että maaliviivalle asti olisi mahdollista raahautua, saati hölkätä ilosta tuuletellen. Ei ole pitänyt sitä tavoittelemisen arvoisena. Ei ehkä ole edes uskonut ansaitsevansa onnellista suhdetta.

Elokuvissakaan ei juuri kuvata ihan tavallisesta parisuhdearjesta selviämistä. Klassinen tarinahan kulkee vaikeuksien kautta onnelliseen loppuun, jossa pari viimein – tai uudelleen – löytää toisensa. Sitten tulevat lopputekstit. Sarjoissa saatetaan päästä hetkittäin kiinni onnellisen arjen elementteihin, mutta katsojalukuja nostattamaan kaivataan niissäkin kiemuroita, kovia ratkaisuja ja avoimeksi jääviä käänteitä.

Entä jos pääsisit kurkistamaan lopputekstien toiselle puolelle. Ehkä se lisäisi uskoa omaan arkeesi silloin, kun kipinät iskevät ihan muusta kuin rakkaudesta, ja vaaleanpunaiset silmälasit on paiskattu sirpaleiksi asfalttiin. Ehkä saisit siitä voimaa luottaa, että tragedia voi kääntyä romanttiseksi draamaksi ja viiltävä iva kepeäksi komediaksi.

Ehkä myös näkisit, että menneisyyden ei tarvitse kulkea jarruna mukana nykyhetkessä. Että monen väärän jälkeen voi tulla yksi oikea. Että monta kertaa metsään ajanut voi seuraavalla kierroksella pysyä reitillä.

Ehkä se muistuttaisi, että se on ihan mahdollista. Elää onnellisina loppuun asti.