Kuka olisin muualla

Jos olisin syntynyt toisaalle, ihan eri ympyröihin, toisenlaisista geeneistä, en kai olisikaan minä. Olisin joku toinen, joku toinen olisi ehkä minä.

Vaan jos olisin syntynyt toisaalle, eri ympyröihin, mutta näistä samoista geeneistä. Kuka minä olisin?

Mikä minusta on kirjoitettu solutasolla? Tuiskahtelisiko temperamenttini samana? Kantaisinko talvisodasta selvinneen sukupolven selkärankaa läpi harmaiden kivien? Antaisinko yhä kaikkeni sydäntäni koskettaville aiheille?

Entä jos olisinkin vanhempieni lapsi, mutta olisivatkin kasvaneet jossain muualla? Jos olisivatkin isovanhempani syntyneet Lappiin tai Ahvenanmaalle? Kainuuseen tai Kymenlaaksoon? Ruijaan tai Etelä-Ruotsiin? Mitä vuosisataista olisi välittynyt geeneissä ja mitä olisi elämä toisessa ympäristössä heihin kaivertanut?

Kantaisinko samanlaisena isoäitieni* perintöä – periksiantamatonta sitkeyttä, ymmärtävää oppineisuutta ja itsenäistä toimijuutta? Määrätietoisuutta, tyytyväisyyttä ja olosuhteisiin sopeutumista? Olisivatko toisista lähtökohdista kulkeneet niin erilaisen tien, että olisivat toisiksi kasvaneet? Olisivatko kasvattaneet lapsensa, vanhempani, toisenlaisiksi?

Kuka olisin, jos olisin elänyt tunturissa tai eteläisellä saarella? Keneksi olisin kasvanut pienessä suljetussa yhteisössä tai muukalaisena muiden mailla? Mitä minussa olisi muuttanut kotina osoitteeton metsätorppa tai suurkaupungin mutkikas kerroksellisuus?

Mikä on minua, minusta, minuun? Kuka minä olen, ja keneksi olen kasvanut? Olenko totta itselleni vai heijaste muista? Mikä minussa on paikasta riippumatonta? Mitä valitsisin yhä samoin? Kenen lähellä tuntisin oloni kotoisaksi? Mistä ammentaisin voimani? Mihin käyttäisin aikani?

Mitä tätä ajatelleena tekisin nyt? Mitä ulkoapäin minuun tarttunutta repisin irti? Mitä tuulen tupaan kuljettamaa lakaisisin pois? Mihin kiinnittäisin itseni entistä tiukemmin? Mitä haluaisin minusta tunnistettavan? Mitä – ja kenet – sisältäni oikeastaan löydänkään?

…Entä sinä?

*Isoisieni perintöä en osaa nähdä itsessäni, koska tunnen heidät vain tarinoiden kautta. Toisen menetin pienenä, toista en koskaan saanut tavata. Kuulemani mukaan olivat hienoja miehiä molemmat, ja on kovin kipeää yhtäkkiä ymmärtää, mistä on jäänyt paitsi.

2 kommenttia artikkeliin ”Kuka olisin muualla

  1. Voi Minna, kuinka herkkään kohtaan osuit viimeisessä kappaleessa, jossa kaipaat isoisiäsi. Kyllä, heitä kaipaa, vaikkei olisi koskaan tavannut.
    Minun isoisäni olivat Juho ja Hjalmar.
    Juhoa en koskaan tavannut, koska hän kuoli suruun Karjalan mantujen jättämisen takia. Tuupertui Kouvolan rautatieasemalle ja kuoli pian sairaalassa, niin että kukaan läheisistä ei ehtinyt häntä käydä katsomassa. Minä synnyin kahdeksan vuotta myöhemmin. Lapsena kuulin paljon hänestä. Olen koko ikäni kaivannut häntä.
    Hjalmarin muisto on onnellinen. Muistan lämpimän sylin, karkean parransängen ja lempeät sanat. “Siulla on yhtä punaset posket kuin omenalla.” Olin kolmevuotias, kun hän kuoli, pappakulta.
    Eila

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s