Vielä on

…kesää jäljellä.

Siinä se. Viimeisenä kesävinkkinäni muistutan, että kesä ei suinkaan lopu koulujen alkuun tai töihin paluuseen. Elokuisissa päivissä ja illoissa on erityistä taikaa. Aamut ovat raikkaita, illat parhaimmillaan lämpimiä ja hämäriä – melkein kuin olisi ulkomailla. Vaikka aurinko piileskelisi ja lämpötila jumittuisi tarvitaan takkia -asentoon, elokuu vasta aloittaa pehmeän laskun kohti syksyn kirpeyttä.

Arki palaa uomiinsa, rutiineja palautellaan mieliin, ehkä hiukan uusitaankin. Elämä saa vapaana kelluneen kesän jälkeen taas ryhtiä ja rytmiä. Työ ja vapaa erottuvat toisistaan, arki alleviivaa juhlahetkiä. Niille elokuu onkin mitä parhain aika – arjen hulina ei pyöri vielä täyttä vauhtia, lomalla levänneillä voimat riittävät, eikä yleinen hyväntuulisuus ole ehtinyt haihtua syystuuliin.

Käytä siis tarkkaan hyväksi vapaat hetket. Käy vielä kesäteatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä tai mökillä. Ui rohkeasti ulkovesissä, kävele metsässä ja hengaile puistoissa. Houkuttele kaverit eväsretkelle tai terassikahville, herkuttele tuoreilla marjoilla ja sienillä, kokkaa kalaa ja kasviksia. Tee kaikkea sitä, minkä loppuminen lopettaisi kesän.

Älä lopeta kesää kesken, nauti siitä viimeisen itikan ininään asti.

k4mikesa

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Hahmoja

Ystävä toi terveisiä yhteisiltä tuttaviltamme toisesta maasta. Muistavat siellä kuulemma vieläkin nimeni hyvin – koska tietävät Minna Canthin. Hätkähdytti, että tuntevat kaimani saavutukset. Piti ihan pysähtyä miettimään, mitä itse muistan hänestä ja tuotannostaan.

Kesäretki kulki ohi rakennusten, joissa joskus tuli vietettyä paljon aikaa. Pieni vilkaisu pihaan palautti mieleen paljon muistoja. Jostain syystä ensimmäisten joukossa olivat paikkakunnalla syntyneen suurmiehen patsaalla vietetyt juhlalliset hetket, joiden merkitys jäi kouluvuosina todella etäiseksi. Automatkan jatkuessa etsin lisätietoa kyseisestä herrasta ja aloin ymmärtää, miksi edesmennyt rehtorimme halusi meidänkin kunnioittavan tuota 1700-luvulla syntynyttä monioppinutta, jota sittemmin on kutsuttu myös Suomen historian isäksi.

Kouluvuosina historia oli jotain, mitä opeteltiin kokeita varten. Yhtäkkiä huomaan olevani se, jota muu seurue odottaa museoiden eteisissä. Mennyt on saanut merkityksiä, jotka valaisevat tätä päivää ja luovat avauksia tulevaan. Kuluneesta on tullut kiinnostavaa.

Hukkaamme syvää ymmärrystä maailmasta, jos unohdamme historiamme ja ne, jotka sitä elivät ja tekivät. Yhteiskunta ei ole kehittynyt tähän tilaan itsekseen. On tarvittu yksilöitä, jotka ovat uskaltaneet ajatella ja toimia.

Ehkä olisikin aika palautella mieleen menneiden suurhahmojen saavutuksia. Kun seuraavan kerran maksat setelillä, tsekkaapa paperirahaan kasvonsa saaneen saavutukset netistä. Tai kun näet Suomen liput saloissa, kurkkaapa kalenterista kenen kunniaksi ne liehuvat ja miksi.

Saatat säästyä siltä häkellyttävältä hetkeltä, mistä eräs lähipiirin teini itsensä taannoin löysi.

– … Snellman.
– Ai se jauhelihatyyppi?

 

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

 

Kaupan pullaa

Kesällä järjestetään upeita Instagram-valmiita puutarhajuhlia, rantapartyja ja upeasti katettuja illallisia. Kukat hehkuvat, lomaihmiset ovat rentoja ja tyylikkäitä, ja kesän valo raamittaa kuvat kauniisti.

Täydellisyyden tavoittelu saattaa kuitenkin tappaa monta ihanaa hetkeä, ennen kuin ne ehtivät edes syntyä. Uupuneena lomalle jäänyt ei tohdi kutsua ketään kylään, koska ei jaksa siivota, saati askarrella paperipilleihin mätsääviä viirinauhoja. Pari päivää vierähtää helposti Pinterestiä ja blogeja selaten, eikä haaviin siltikään tartu sellaisia täydellisiä tarjottavia, joihin omat voimavarat, saatavilla olevat tarvikkeet ja sorminäppäryys riittäisi.

Instagram tulvii tarkkaan mietittyä kauneutta, huolellisesti rajattuja arjen pilkahduksia ja riman korkeuksiin nostavaa harmoniaa. Pinterest on mahtava aarreaitta, josta helposti tulee upottava ylisuurten odotusten suo.

Tänä kesänä meillä keskitytään raivaamaan tilaa kohtaamisille. Aion aloittaa eteisestä ja kantaa naulakon ruuhkanneet talvitakit piiloon. Siirtelen kenkiä sen verran riviin, että sisään pääsee ilman hyppyaskelia. Aina valmiudessa olevat mökkireissukassit taidan viedä autoon koko kesäksi.

Keittiössä laitan tiskit koneeseen, pinoan postit yhdeksi kasaksi ja pyyhin edellisten ruokailujen jäljet. Sitten nostan pöytään pussillisen kaupan pullaa (suosin tätä), jäätelöpaketin tai tuoretta leipää (erityisen mielellään tätä) ja voita. Keitän kahvit tai korkkaan kolapullon. Istun alas ja toivon, että vastapäätä istahtaa joku, joka haluaa pysähtyä jakamaan juuri sen hetken.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Valkoiset on yöt kesien

Parasta kesässä on suunnittelemattomuus. Venyneet hetket ja itsestään syntyneet tilanteet, yllättävät mahdollisuudet ja ajautumiset oikeisiin paikkoihin sopivina aikoina. Ihanimpia ovat leppoisat illat, jotka alkavat kääntyä aamuun. Kesäyön ja nousevan aamun valo on erityislaatuista ja hiljalleen heräävän luonnon äänet tenhoavia.

Pitkiksi venähtäneet kesäpäivät ovat mahtavia hyvässä seurassa vietettynä, mutta parhaimmillaan kesäyön taika on sittenkin yksin ihmeteltynä. Vähintään kerran kesässä on nähtävä aikainen aamusumu järven yllä ja hetki ennen auringon kirkastumista. Kuultava yön lyhyt hiljaisuus, joka vähitellen rikkoutuu lintujen ääniin. Ei ole väliä, onko aamuvirkku vai yökukkuja, tavoitteen voi saavuttaa valvomalla pitkään tai heräämällä poikkeuksellisen aikaisin. Loma on ajan suhteen armelias.

summernight

Ehkä juuri siksi lomalla kaikki kietoutuu nukkumisen ympärille. Aamulla uinutaan pitkään tai herätään auringonvaloon. Illalla valvotaan, koska voi, tai mennään aikaisin nukkumaan, koska voi. Päivällä otetaan torkut tasaamaan loma-aikaerorasitusta, kuittaamaan valvottuja öitä – tai vain siksi, että voi. Autuus on niissä aamu- ja iltapäivän hetkissä, kun malttaa laskea kirjan käsistä, antaa silmien painua kiinni, eikä herätyskellon säätäminen tule mieleenkään. Kesällä ehtii herätä sitten, kun on levännyt tarpeeksi, tai tulee nälkä.

Lomalla unta eivät häiritse työhuolet tai televisiosarjat. Netflixiä on varaa katsoa monta yötä peräkkäin, koska päivällä ehtii nukkua. Kirjan voi lukea loppuun kerralla. Vieraille ei tarvitse vihjailla sopivista poistumisajoista. Kesäaika sulattaa rutiinit, eikä aamukahdeksalta ole pakko olla missään. Ehkä juuri siksi kesällä onkin mukava olla aamulla jo ennen kahdeksaa vaikka missä. Uimassa, torikahvilla, kirjan ääressä.

Meidän kesän kestosuosikki on aamuleffa – ennen aamupalaa ehtii hyvin katsoa elokuvan, lounasaikaan mennessä kolmekin.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Ah, mikä maa

Oma maa on mansikka kesälläkin. Täältä löytyvät idylliset maalaismaisemat, sympaattiset kyläkaupat ja monenkirjavat kesätapahtumat. Meillä on yksi Euroopan kauneimmista pääkaupungeista, upeat hiljaiset rannat ja persoonalliset torikahvilat. Suomalainen kesä tarjoaa vaihtelevissa maisemissa kiemurtelevia luontopolkuja, korkeatasoisia kulttuuritapahtumia ja pitkiä valoisia öitä kesäherkkujen äärellä.

åland3

Joskus autenttinen kesätunnelma syntyy vinoon painuneista muovisista terassikalusteista ja liekeissä mustuneesta grillimakkarasta tai hieman vaivaannuttavan kesäteatteriesityksen väliajalla nautitusta huolellisesti painuneesta pahvimukikahvista. Suomen kesä on täynnä menneiden kesien muistijälkiä – ja hyttysiä.

Toisinaan tarvitaan ulkomaan reissu irrottamaan arjesta ja joillekin kesäloma tarjoaa ainoan mahdollisuuden kipaista kotimaan rajojen yli. Anna Suomelle silti mahdollisuus. Kotimaassa vietetty kesä ei todellakaan ole huono kesä.

Leiki turistia kotiseudullasi tai lähde pienelle visiitille naapurimaakuntaan, suuntaa reissu sukulaisten luo tai lähde ummikkona uudelle murrealueelle. Vuosien kuluessa tulet vähitellen tutuksi Suomen eri nurkkien erityispiirteiden kanssa. Löydät ehkä syvempiä selityksiä sille, miksi joku kaipaa aakeeta laakeeta siinä missä jonkun toisen sielunmaisema on vettä ja vaaramaisemaa, ja ymmärrät mitä syöt, kun lautasellasi on ropsua, leetaa, vety tai vatruska.

åland2

Meidän kesä käynnistyi iloisesti toisella kotimaisella saaristotunnelmissa. Monen vuoden haaveilujen jälkeen reissu Ahvenanmaalle syntyi puolivahingossa ja helposti. Suosittelen lämpimästi! Meillä on jo seuraava reissu suunnitteilla, silloin matka alkaa upeaa Saariston rengastietä pitkin.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

 

Ei uni anna lainaa

Keski-ikäistyminen realisoituu kahvilakeskustelussa kuusi vuotta nuoremman ystävän kanssa. ”Siis mä katsoin sitä elokuvaa ja ajattelin, että KAUHEETA, näytänkö mäkin noin vanhalta!” Onnekseen oli sitten tajunnut, että päähenkilöt olivatkin kymmenen vuotta vanhempia kuin oli heidän luullut olevan. ”Ne siis oli TEIDÄN ikäisiä [näköisiä], eikä mun. Huh!”

Sanojen koko sisältö onneksi upposi tajuntaan vasta hetkeä myöhemmin ja kahvilan pöydän ääressä vältyttiin verbaaliselta verilöylyltä. Kotimatkalla viesti viilsi kuitenkin syvältä. Jälleen yhden valvotun yön jälkeen naama ei varmasti ollut järin hehkeä ja iän tuomia jälkiä ei enää pitkätkään unet poista.

Useimpina päivinä aikuisuus on onneksi myös kypsyyttä kohdata ajan muutokset hyväksyen. Loppuelämän kannalta kun tässä vaiheessa on oikeasti tärkeämpää huolehtia verenpaineesta kuin silmän alle kiinnittyneistä rypyistä.

Ja sitten on näitä päiviä, kun toverin epäsuora palaute kolhaisee kovaa. Eipä arvannut ystävä, mihin syöksykierteeseen sanoillaan tönäisi.

Seuraavana päivän tyhjensin kaupunkireissun ostokset laukustani ja tutkin kosmetiikkaosastolta mukaan annettuja näytteitä.

Day cream, moisturising, dry & wrinkle-prone skin.

Night cream, anti-wrinkle, firming, mature skin 60+.

Ensin itketti lisää.

Sitten jo nauratti.

Myyjä oli kyllä pahoitellut, että näytteitä oli tällä kertaa niukasti jaettavaksi. Ehkä unohti myös vilkaista tarkemmin keräämiensä tuotteiden tekstejä. Ehkä vain katsoi, että tuohon naamaan eivät enää kevytemulsiot auta.

Palasin iloisella tuplavoltilla takaisin keski-ikäisen kiertoradalle, jossa suhtautuminen omaan ikääntymiseen heittelee kuin labratulokset stressiviikoilla. Oikeastaan tässä on aika hyvä. Tervetuloa perässä. Kiitos mallia näyttäneille.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Pakko olla hauska(a)

Mitä kivaa tehdään vappuna/juhannuksena/uutenavuotena?! Piinallinen kysymys, liikaa latausta ja odotuksia. Ehkä hauskanpito edellyttäisi ilojuomaa, jonka ansiosta ei välttämättä aamulla muista ettei ilta ollutkaan niin hauska – tai jonka vaikutuksella saa ilon irti illasta vaikka väkisin. Yhteisissä juhlissa on usein liian paljon puristusta. Koska pitää olla hauskaa. Koska on vappu/juhannus/uusivuosi.

—

Juhlissa istuu ilonpilaaja, joka ei innostu mukaan peleihin ja leikkeihin. Ei ole haitaksi kenellekään, on vaan ja seurailee. Tulee kuitenkin pakotetuksi mukaan hauskuuteen ja lennähtää samalla niin kauas mukavuusvyöhykkeeltään, että pilaa muiden ilon, vaikka yrittää kätkeä kärsimyksensä vilpittömään kestohymyyn.

Eikö ilonpilaaja silloin oikeastaan ole se, joka hänet hiillosti mukaan?

—

Tyyppi kertoo hauskoja tarinoitaan, mutta kaveria ei naurata. Tyyppi alkaa selitellä ja puolustella huumorintajuaan. Kaveri kokee tulleensa rivien välissä syytetyksi tyypin yläpuolelle asettumisesta. Samasta syystä sen kaverin toveri ei uskalla enää missään kertoa tykkäävänsä lähinnä älykkäästä huumorista.

Kertovatko tilanteet kaverista ja kaverin toverista, vai paljastavatko ne tyypille jotain hänestä itsestään?

—

Hetkittäin sosiaalinen peli edellyttää hyväksymishyminää, mutta missä menee raja, jonka takana ilostakin tulee vakava asia? Pitääkö kaverin peittää tyypin ohimenneestä huumorilaukauksesta seurannut epämukava hetki kepeällä naurahduksella? Onko hymyiltävä säästääkseen toisten kasvot, vaikka pirkkakummelivintiöt eivät putoa omaan laariin? Onko joltain pois, jos joku ei naura, on vain hiljaa tyytyväinen oloonsa?

Olemmeko me yleisöä toistemme elämän stand upille vai oman elämämme päähenkilöitä?

—

Niinpä minä ylistin iloa, koska ihmisellä ei ole auringon alla muuta onnea kuin syödä ja juoda ja iloita. Tämä ilo seuraa häntä kaiken vaivannäön keskellä niinä elinpäivinä, jotka Jumala on hänelle antanut auringon alla. (Kirkkoraamattu 1992, Saarnaajan kirja 8:15) 

k4mimi

Mitä kivaa tehdään vappuna/juhannuksena/uutenavuotena?!

Entä jos vaan oltais, ja todettais sitten jälkikäteen, että olipa kivaa.

—

[Kuten aina, tekstin henkilöt ja tilanteet ovat fiktiivisiä ja kaikki yhtymäkohdat todelliseen elämään ovat sattumaa.]

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Hyväkö huomen

Sitähän voisi joskus kirjoitella jotain omasta täydellisestä arjestaan. Kuten vaikka siitä, miten aamulla herää ja lähtee liikenteeseen silmät sikkuralla. Paitsi että lähtee on aivan liian dynaaminen sana tähän yhteyteen. Sitä paremminkin vääntäytyy, pudottautuu ja raahustaa. Silmät sikkurallakin kuulostaa jotenkin sievältä ja söpöltä, vähän niin kuin unihiekka, jonka pikkuinen tonttumainen hahmo töppösjaloin sipsutti ripsauttamaan silmiin iltasella. Hah. Täällä päin seikkailevat varmaan seudun laiskimmat nukkumatit, jotka vasta aamuyöstä käyvät rojauttamassa silmäkuoppiin kärryllisen sepeliä. Niinpä sitä sitten kellon kolmannen varahälytyksen kiekuessa nousee pakotettuna peiton alta melkoisena mörkönä ja ottaa ensimmäiset askeleet seinänvieriä hiippaillen, jottei päädy säikyttelemään muita hereillä olevia.

Toisinaan tulee miettineeksi, josko pitäisi aamupesut tehdä sittenkin kahvilla, mutta useimmiten päätyy kuitenkin perinteiseen vesimenetelmään. Suihkun onnelliseen lämpöön on helppo unohtua. Usein sitä valuttaakin siinä unisepelien seassa viemäriin myös aamun aikataulut. Riittävän runsas vesi onneksi herättää lempeämmin kuin aamun aiemmat herätysvälineet – kännykässä kiekuva kukko ja sängyn vierelle toistuvasti palaava kämppis – joiden kummankin äänensävy kiristyy jokaisen torkutuskierroksen jälkeen.

Suihkun jälkeen sitä sitten hortoilee pyyhkeen sisällä palellen ja silmät edelleen hiukan harittaen etsimään vaatteita kaapista, jonka sisällöstä valtaosa on valunut lattialle, ja josta muutenkin on vaikea löytää etsimäänsä suppean väriskaalan vuoksi. Kun sitten yrityksen ja erehdyksen kautta viimein kuudes tai kahdeksas pinosta taikka keosta poimittu musta trikootuote osoittautuu etsityksi paidaksi, alkaa olla melko lailla sama, mitä laittaa jalkaansa. Paitsi että siinä vaiheessa aamua mitkään farkut eivät näytä hyvältä, verkkareissa ei juuri sinä päivänä voi lähteä ja siistit housut nyt vaan ovat täysin pois suljettu vaihtoehto kevyessä koomatilassa. Enkä nyt edes lähde tarkemmin kuvailemaan sitä algoritmia, jolla ylä- ja alaosien yhteensopivuus määrittyy – tai sitä, miksi mikään niistä viidestä tai seitsemästä ensimmäisestä näennäisesti samanoloisesta trikootuotteesta ei ole tänään vaihtoehto. Kaikelle on syynsä.

Joskus sitä vaan jää istumaan sängyn reunalle ja aikansa siinä paleltuaan päätyy kaivamaan kasasta tässä vaiheessa jo puolimatkaan sen syövereihin piiloutuneet edellisen päivän vaatteet. Päälle ja menoksi. Paitsi että menoksi tarkoittaa tässä siis lähinnä laahaavia askelia portaisiin. Polvi nousee juuri sen verran, että varpaat tavoittavat seuraavan askelman, eivätkä aivotkaan vielä täysin rekisteröi, ollaanko tässä nyt menossa ylös- vai alaspäin. Kun sitten viimein pääset peilin ääreen ja alat siistiä naamaasi, huomaat että siinä eilisessä paidassa onkin tahra, johon pikakeinot eivät tepsi.

Da capo. Kerrataan edellinen osuus.

Joskus sitä ihmettelee itsekin, miten sitä kuitenkin yleensä on vähintäänkin melkein ajoissa kaikkialla. Tai että sitä edes yrittää lähteä mihinkään.

Taistelu tyranniaa vastaan pysyköön puheissa. Maailma ja olemisen erinomaisuus eivät ole aamuvirkkujen yksinomaisuutta.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Kotiin

Silmissä vilisevät hetket. Lapsuus, nuoruus, nykyisyys. Onnistumiset, ja jostain syystä erityisesti kaikki epäonnistumiset. Luulin tarkkailevani tilannetta hieman ulkopuolisena, mutta huomaan olevani ensimmäinen, joka hipaisee nenäliinan nurkalla silmäkulmaansa.

Ajatukset laukkaavat edelleen. Omat isovanhemmat ja muut vanhat sukulaiset. Yhteiset helmihetket ja niistä seurannut yhteisen ajan kaipuu. Katkeransuloiset kyyneleet, joissa inhimillinen ikävä sekoittuu jälleennäkemisen toivoon ja iloon siitä, että jälleen yksi pääsi kotiin.

Liturgia etenee turvallisesti. Tutut virret tuovat lohtua, ja lisää kyyneleitä. Tämä laulettiin häissämme. Tällä saattelimme ystävän viimeiselle matkalleen. Koko ajan mieleni taistelee sulkeakseen pois pelottavimmat ajatukset.

Joku päivä tuossa olen minä.

Sitäkin kamalammalta tuntuu ajatus, että tuossa on joku päivä joku kaikkein rakkaimmistani. Silloin ei nenäliinan hipaisu riitä. Pelkkä ymmärrys väistämättä edessä olevista luopumisen hetkistä riipaisee niin syvältä, että nojaan eteenpäin taltuttaakseni todellisuuden vihlaisun.

Vuodet ovat piirtäneet esiin elämän rajallisuuden. Aikuisuus tuo mustan ja valkoisen väliin rajattomasti värejä ja sävyjä, myös niitä kipeitä, kirpeitä, ja kammottavia. Mikään ei ole pysyvää. Kukaan ei ole täällä ikuisesti.

Osaisinpa kohdata tulevat menetykset ja luopumisen hetket Luojaani luottaen.

Osaisinpa elää juuri nyt niin, että lähtöni hetkellä voin heittäytyä luottavaisesti Luojani käsiin. Niin, että viimeisellä matkallani on joku saattamassa. Niin, että muistohetki syntyisi muistamisen tarpeesta ja halusta, ei sosiaalisen normin täyttämiseksi.

Though we cannot experience our life as an endless present, we are eternal in God’s eyes; that is, in our deepest reality.

– C. S. Lewis

k4min

Hyvää matkaa, Alli. Annoit hienon esimerkin. Taivaassa tavataan ja juodaan ne täällä juomatta jääneet kahvit.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Lattee kaikille

Pahimmat kilpailijat päättivät yhdistää voimansa. Olla samassa veneessä, selkä vasten selkää. ”Kunnioitus on kasvanut yhteisissä projekteissa”, sanovat. Miksi kampittaa, kun on taas uus tapa boostata tää isommaks.

Netti täyttyy dissailusta ja kyynikoista. Pelkkää bisnestä. Ei ne oo tosissaan. Tää on laskelmoitua.

Niin on ollut ja niin on aina oleva
Mä seison omieni puolella
Vaik riidat meinais repii kaiken

Vihapuhe puhututtaa netissä, telkkarissa ja kahvipöydissä. Repii rikki molemmin puolin ja pudottaa päättäjiä paikoiltaan. Muiden maiden malleja mietitään, ja samalla spekuloidaan oikeusistuimia myöten, mihin käsitteen rajat yltävät.

Saako sanoa niin tai näin. Otetaanko sivulauseella hipaisusta vai saako sanansäilällä jopa lyödä, jos osaa perustella oikein, tai jos kolauttaa vaan  v i t s i l l ä, osoittaakseen p o i n t i n.

Niin on ollut ja niin on aina oleva
Omasta mielestä parhaita molemmat
Muut menee selän taakse pelkää
Me mennää selkä vasten selkää

Miksi toisen menestys olisi pois sulta. Tai multa. Miksi toisen erilaisuus olisi pois keneltäkään.

Kateusko meitä ajaa. Joku jossain saa enemmän kuin minä. Joku jossain uskaltaa olla toisenlainen kuin me muut. Joku uskaltaa tehdä omia ratkaisujaan.

Se joku on voinut myös menettää enemmän kuin minä. Kotinsa, perheensä, kotimaansa. Terveytensä, yksityisyytensä, turvallisuutensa.

Niin on ollut ja niin on aina oleva
Mä seison omieni puolella
Vaikka riidat meinais repii kaiken
Niin on ollut ja niin on aina oleva
Mä seison omieni puolella
Käännän selän, vaan selkää vasten

Vai pelko. Ne tulee tänne, tää on mun ja meidän. Ne tuo tullessaan toisenlaiset ajatukset.

Niiden tullessa mekin joudumme miettimään, miksi ajattelemme niin kuin ajattelemme. Teemme, olemme, käyttäydymme.

Eikä riitä, että vihataan muita. Ehditään kiusata toisiammekin. Laaditaan uusia sääntöjä: ken leikkiin ryhtyy, se kiusaamisenkin kestäköön.

Kiusataan koska jollain on vääränlainen pipo, vääränmalliset housut, vääriä kavereita, väärä mielipide. Väärä elämä.

Jos sä dissaat mua mä dissaan sua takas
Pelkkää dissailua, kunnes mä pragaan koska
Mä en keksi mitään rakentavaa

Olisiko jo aika nostaa, auttaa ja kannustaa.

Kun sä dissaat mua mä dissaan sua takas
Pelkkää dissailua, kunnes mä pragaan koska
Mä en keksi mitään parempaakaan
Tää on rakkaudella vihaajille pa-pa-pa-paa!

—

Nettiurpojen lisäksi tämän postauksen inspiroivat Profeetat, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana ja yksi rohkea nainen.

Jäbät hei, sori äskeisest
Mul on ollu jotenki pitkä päivä ja mul jotenki leikkas kii tiäksä
Ei pitäis ottaa näi henkilökohtasesti näitä
Mut mä kävin hakee lattee kaikille!
(Oi kiitos, ihanaa!)

Nih.

(Sitaatit | Profeetat: Sinuhe | Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana: Rakkaudella vihaajille)

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.