historia

Ilma(n)juuria

Kuka se on? Tunnetko ketään sen sukulaisia? Tietääkö kukaan siitä mitään?

Kasvoin pienessä perheessä pienessä kylässä, jossa kaikki kaverini olivat sukua jollekin toiselle kyläläiselle. Useimmilla oli ympärillään koko historiansa, pyörämatkan päässä liuta läheisiä ihmisiä monessa polvessa. Me olimme muuttaneet muualta, matka isovanhempien luo kesti tunteja ja serkkuja nähtiin kerran tai kaksi vuodessa.

Ympäristöni kirkastui, kun samalle kylälle muuttivat serkkujeni pikkuserkut, yhtä ulkopuoliset kuin minäkin. Siellä me sitten hehkuimme sen hetken, mitä asuivat ilonamme. Me sukulaistemme sukulaiset, lähes sukua siis toisillemmekin. Pienen tovin me pistokkaat juurruimme samaan maahan.

Pienessä yhteisössä irrallisuus oli riski. Et kuulunut mihinkään, et ollut perheesi ulkopuolella kenenkään mikään. Ilman tunnettuja juuria olit yksin. Muualta muuttaneen identiteetti kasvoi sen varaan, mitä muualla oli. Kasvatin ilmajuuria sukujeni suuntaan, satojen kilometrien päähän.

Kiinnityin kyllä kotiin ja maisemaan, mutta siteet yhteisöön jäivät ohuiksi.

**

Nuorelta saapuu viesti: Tässä on hän. Huomenna saatte kysyä lisää.

Huomiseen mennessä olemme tutkineet somen syöverit, jäljittäneet sukupuuta esi-isiin asti. Tunnistaneet tuttuja nimiä ja muistaneet muinaisia kohtaamisia. Hän ei ole enää joku jostain, vaan olemme kutoneet hänet hämähäkkimäisesti osaksi verkkoa ja alkaneet hahmottaa ääriviivojaan.

Luomalla yhteyksiä menneisyyteen muodostamme käsitystä tästä hetkestä. Tuttuuden ja turvallisuuden hakuisuudessamme viemme häneltä ehkä mahdollisuuden kävellä eteemme ihan vain omana itsenään, ilman edellisten sukupolvien hohdetta ja harhakuvia.

**

Kokonaisuus auttaa ymmärtämään yksilöä. Kiinnittymällä perheeseen, sukuun ja yhteisöön persoona saa tunnistettavat kehykset. Samankaltaisuus tuntuu tutulta ja vetää puoleensa, erilaisuus herättää mielenkiinnon tai ajaa etäämmäksi. Tausta hahmottaa kuin tehtävä, jossa piirrämme kuvan esiin etenemällä pisteestä pisteeseen numero kerrallaan.

Samalla se esiin piirretty toivoo, että saisi kasvaa ja elää omana itsenään, ilman mihinkään suuntaan ohjaavia raameja. Että saisi loistaa vailla menneisyyden luomia varjoja tai valokeiloja. Että olisi lupa hypätä luontaisten taipumustensa mukaisesti, nostaa itse rimat oikeisiin korkeuksiin.

Ja siinä missä hän toivoo saavansa olla vain minä itse, joku toinen kaipaa kuuluvansa. Kaipaa sitä enemmän kuin mitään muuta.

**

Kenen tyttöjä, kenen poikia? Mitä sun isä tekee, kuka sun äiti on? Onko sulla siskoja tai veljiä? Onko sulla puoliso? Entä lapsia?

Tai sittenkin vain: Kuka sinä olet? Mitä haluat kertoa itsestäsi?

 

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Hahmoja

Ystävä toi terveisiä yhteisiltä tuttaviltamme toisesta maasta. Muistavat siellä kuulemma vieläkin nimeni hyvin – koska tietävät Minna Canthin. Hätkähdytti, että tuntevat kaimani saavutukset. Piti ihan pysähtyä miettimään, mitä itse muistan hänestä ja tuotannostaan.

Kesäretki kulki ohi rakennusten, joissa joskus tuli vietettyä paljon aikaa. Pieni vilkaisu pihaan palautti mieleen paljon muistoja. Jostain syystä ensimmäisten joukossa olivat paikkakunnalla syntyneen suurmiehen patsaalla vietetyt juhlalliset hetket, joiden merkitys jäi kouluvuosina todella etäiseksi. Automatkan jatkuessa etsin lisätietoa kyseisestä herrasta ja aloin ymmärtää, miksi edesmennyt rehtorimme halusi meidänkin kunnioittavan tuota 1700-luvulla syntynyttä monioppinutta, jota sittemmin on kutsuttu myös Suomen historian isäksi.

Kouluvuosina historia oli jotain, mitä opeteltiin kokeita varten. Yhtäkkiä huomaan olevani se, jota muu seurue odottaa museoiden eteisissä. Mennyt on saanut merkityksiä, jotka valaisevat tätä päivää ja luovat avauksia tulevaan. Kuluneesta on tullut kiinnostavaa.

Hukkaamme syvää ymmärrystä maailmasta, jos unohdamme historiamme ja ne, jotka sitä elivät ja tekivät. Yhteiskunta ei ole kehittynyt tähän tilaan itsekseen. On tarvittu yksilöitä, jotka ovat uskaltaneet ajatella ja toimia.

Ehkä olisikin aika palautella mieleen menneiden suurhahmojen saavutuksia. Kun seuraavan kerran maksat setelillä, tsekkaapa paperirahaan kasvonsa saaneen saavutukset netistä. Tai kun näet Suomen liput saloissa, kurkkaapa kalenterista kenen kunniaksi ne liehuvat ja miksi.

Saatat säästyä siltä häkellyttävältä hetkeltä, mistä eräs lähipiirin teini itsensä taannoin löysi.

– … Snellman.
– Ai se jauhelihatyyppi?

 

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.