Suomi

Himmetä ei saa

Kaunialan sotavammasairaala. Vaatimaton, kulunut tienviitta pysäyttää ajatukset. Pieni kyltti, mutta suuria sanoja: sota, vamma, sairaala. Mieleen nousee tuttu sävel, joka itketti viimeksi presidentti Koiviston hautajaisia katsoessa.

Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
Muistakaa, heille kallis ol’ maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
Himmetä ei muistot koskaan saa!

Miten muistaa jotain, mitä ei ole itse kokenut. Jotain, mistä ei ole keltään saanut suoraan kysyä. Miten muodostaa ymmärrys Suomesta sodassa, kun oma käsitys pohjautuu lähinnä kirjoihin ja elokuviin.

Miten muistaa jotain, minkä mieluiten unohtaisi.

Syyrian Aleppon taistelujen tuho tuotiin silmiemme eteen kuvina, sanoina ja videoina. Silti se jäi etäiseksi, vaikeaksi tajuta, epätodelliseksi. Kaukaa oli helppo kauhistella. Miten tuollaista voi tapahtua. Miten kukaan selviää tuolla. Miten ihminen voi olla ihmiselle noin paha.

Todellisuus tarkentuu, kun tapahtumat siirretään tuttuihin maisemiin. Yle Kioski, Teatime Research ja Yle Beta loivat virtuaalikokemuksen, jossa taistelukenttänä oli Aleppon sijaan Helsingin keskusta (lue tästä ja tutustu tästä). Tutut patsaat palasina, keskustan julkisivut alas pommitettuina, pommien jyly ja sodan synkkä loimotus Mannerheimintien maisemissa hiljentää.

Voi jospa voisimme vain unohtaa. Jospa se ei enää koskaan tulisi noin lähelle.

Ammoin me marssimme kahden,
Tulta löi taivas ja maa.
Rannoilta Äänisen lahden,
Kelle nyt kertoa saa?

Silloin Suomen nuoret marssivat puolustamaan isänmaataan. Pää pystyssä he lähtivät, ylpeinäkin ehkä. Kovin hiljaisina monet palasivat. Toiset laskettiin multiin lopullisesti vaienneina. Useilta meni fyysinen terveys, useammat haavoittuivat henkisesti. Seurauksia kantavat yhä mukanaan lukuisat heidän hiljaisuudessaan ja kivuissaan kasvaneet.

Laineissa Laatokan mahti,
Kahlita kenkään ei voi.
Veljet sen rantoja vahti,
Konsa on koittava koi.

Entä jos rantoja Suomenlahden, laineissa Saimaan tai Päijänteen. Jos ulkonaliikkumiskielto, tarkka-ampujat, pula polttoaineesta, ruoasta ja juomavedestä. Jos jokapäiväinen pelko rakkaiden puolesta, kaikki lähipiirin nuoret miehet siellä jossain, vihollinen kirjaimellisesti oven takana.

Rannalle himmeän lahden
Aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
Taakka jo laskettu on.

Veteraanien askel on jo lyhyt, rivit ovat harvat. He ansaitsevat kunnioituksemme loppuun asti ja sen jälkeenkin. Silti toivoisin, että olisivat viimeinen joukko kaltaisiaan. Ettei enää koskaan toistuisi.

Hymni soi holvissa hiljaa,
Tummana kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
Sarka jo kynnetty on.

Ehkä siinä onkin viisaus. Että muistaisimme. Muistaisimme, ettemme toistaisi.

k4mim

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.

Hahmoja

Ystävä toi terveisiä yhteisiltä tuttaviltamme toisesta maasta. Muistavat siellä kuulemma vieläkin nimeni hyvin – koska tietävät Minna Canthin. Hätkähdytti, että tuntevat kaimani saavutukset. Piti ihan pysähtyä miettimään, mitä itse muistan hänestä ja tuotannostaan.

Kesäretki kulki ohi rakennusten, joissa joskus tuli vietettyä paljon aikaa. Pieni vilkaisu pihaan palautti mieleen paljon muistoja. Jostain syystä ensimmäisten joukossa olivat paikkakunnalla syntyneen suurmiehen patsaalla vietetyt juhlalliset hetket, joiden merkitys jäi kouluvuosina todella etäiseksi. Automatkan jatkuessa etsin lisätietoa kyseisestä herrasta ja aloin ymmärtää, miksi edesmennyt rehtorimme halusi meidänkin kunnioittavan tuota 1700-luvulla syntynyttä monioppinutta, jota sittemmin on kutsuttu myös Suomen historian isäksi.

Kouluvuosina historia oli jotain, mitä opeteltiin kokeita varten. Yhtäkkiä huomaan olevani se, jota muu seurue odottaa museoiden eteisissä. Mennyt on saanut merkityksiä, jotka valaisevat tätä päivää ja luovat avauksia tulevaan. Kuluneesta on tullut kiinnostavaa.

Hukkaamme syvää ymmärrystä maailmasta, jos unohdamme historiamme ja ne, jotka sitä elivät ja tekivät. Yhteiskunta ei ole kehittynyt tähän tilaan itsekseen. On tarvittu yksilöitä, jotka ovat uskaltaneet ajatella ja toimia.

Ehkä olisikin aika palautella mieleen menneiden suurhahmojen saavutuksia. Kun seuraavan kerran maksat setelillä, tsekkaapa paperirahaan kasvonsa saaneen saavutukset netistä. Tai kun näet Suomen liput saloissa, kurkkaapa kalenterista kenen kunniaksi ne liehuvat ja miksi.

Saatat säästyä siltä häkellyttävältä hetkeltä, mistä eräs lähipiirin teini itsensä taannoin löysi.

– … Snellman.
– Ai se jauhelihatyyppi?

 

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kaleidoskooppi.net-blogissa.