Ihan introverttina

Ihan vain introverttina tässä mietin, että kyllä pitäisi ihmisten ymmärtää, ettei jaksa toisten juttuja loputtomasti. Mielellään juo kahvit ja erityisen hyvien tovereiden kanssa istuu vielä sen jälkeen sohvalle tarinoimaan. Mutta rajansa on istumisella ja sen rajan läheisyys on kääntäen verrannollinen läsnäolevien ihmisten määrään. Jos lähteekin ilta liikkeelle tasapainossa, loppua kohden ekstrovertit ovat osmoottisesti imeneet energian introverteistä. Jos kotimatka starttaa yhtä aikaa, katu täyttyy täynnä riemua ja elämää olevista ekstroverteista, ja kadun pimeitä reunoja hiipivistä riutuneista introverteista.

Kyllä pitäisi tajuta sekin, ettei sovi plaseerata introverttia juhlissa yksin vieraiden ihmisten pöytään. Pelkästään juhliin lähteminen, sankareiden kättely ja muotomenoihin kuuluvien mitään sanomattomien, mutta ehdottomasti hyvää tarkoittavien, tervehdysten tuottaminen kuluttavat kokonaisen viikon sosiaaliset energiat. Onkin kovin todennäköistä, että introvertista jää pöytäseurueelle hiukan umpimielinen, ellei jopa vajaamielinen kuva.

Omimmillaan introvertti on juhlien tylsällä osuudella, nimittäin puheiden ja seuraleikkien aikana. Silloin kun saa ihan vain passiivina istua paikoillaan. Kukaan ei myöskään kiinnitä huomiota, kuunteliko ihan oikeasti Uolevi-sedän tarinan kylän ensimmäisestä traktorista tai jaksoiko nauraa neljännensadannenkolmannen kuulemansa Tuttu juttu -leikin vastauksille. Riittää, ettei nuku näkyvästi ja yhtyy pari kertaa muun yleisön hörähdyksiin pienellä naurahduksella.

Tarkkaavaisuuden ei kuitenkaan pidä antaa herpaantua, sillä aina on mahdollisuus joutua osaksi leikkejä. Kyllä pitäisi juhlien järjestäjien muistaa, ettei ole kenenkään etu valita introverttia mukaan seuraleikkeihin. Kuluu ne loputkin sosiaaliset energiat siinä ja tulee paha mieli kaikille. Sopii unohtaa tasapuolisuus ja antaa ekstroverttien leikkiä ja laulella rauhassa. Saavat samalla ladattua itseään siinä erikoislaatuisessa fissio-fuusio-reaktiossa, jolla voisi ratkaista maailmanlaajuisen energiakriisin. Joukko tyhjäakkuisia ekstrovertteja kokoontuu yhteen, ja jatkaa hetken päästä matkaa akut täyteen ladattuina. Kun siis ekstrovertit synnyttävät energian keskenään, sen sijaan että imisivät sitä introverteilta, juhlien energiatase säilyy positiivisena.

Keskivertoekstroverttien on vaikea tajuta, miksei introvertti innostu ja lähde kaikkeen mukaan. Jos introvertti jaksaa avata suunsa, hän kysyy, että miksi pitäisi. Ekstrovertti on kuin sähäkällä turbolla varustettu bensakone, joka tankin tyhjentyessä suuntaa äkkiä muiden joukkoon lähimmälle aakkosasemalle vauhtia hakemaan. Pelkästä muiden mersujen läsnäolosta voimaantuneena lähtee sitten taas renkaat vinkuen etsimään seuraavaa kohdetta ja lisää vingutusseuraa.

Introvertti taasen on enemmänkin kuin hybridi. Tarpeen tullen kyllä kiihtyy ja liikkuu ketterästi. Äärimmäisessä pakossa vinkaisuttaa rengastakin joskus, joskin mielellään sillä tavalla hillitysti. Omimmillaan on kuitenkin ekologisesti sähköllä edetessään,  turhia hötkyilemättä ja isompaa ääntä pitämättä. Latautuukin parhaiten jarrutellessaan, tai kun saa hissutella omaan tahtiin vaihde vapaalla.

Ekstrovertin kaahatessa moottoritiellä rampista eteen sataakahtakymppiä, introvertilla on aina varaa jarruttaa välttääkseen liian läheistä kontaktia. Samalla tulee taas akkuakin ladattua hiukan. Sosiaalisuudelle on näet määrämitta joka päivälle ja viikolle. Kun se täyttyy, se täyttyy. Ennakoiva ajo on tarpeen, jotta mittarit eivät mene punaiselle väärään aikaan.

Siinä missä ekstrovertti turhautuu introverttiin ja pitää hiljaisempaa kanssaeläjää töykeänä ja hieman yksinkertaisena myötäilijänä, introvertti sortuu tulkitsemaan ekstrovertin itsekeskeiseksi vouhottajaksi, jolla on ihan liikaa intoa omien näkemystensä esittelyyn. Sosiaaliset odotukset ovat ekstrovertin puolella ja introvertti kokee olevansa uhanalainen laji, jota kukaan ei suojele.

Kyllä pitäisi antaa tila päiväkodeissa, kouluissa, kodeissa ja työpaikoilla majailevalle suurelle hiljaisten ajattelijoiden joukolle. Jokaista introvertille osoitettua reipastumiskäskyä vastaan tulisi antaa puolitoista hiljenemiskäskyä ekstroverteille, jotta saavutettaisiin jonkinlainen tasapaino ja yhteisymmärrys voisi lisääntyä. Ei sitten ehkä menisi kenkiin kiviäkään niin paljon. Tiedä vaikka saataisiin maailmaan rauha ja riittävästi ruokaa joka vertille.

Kyllä olisi ihan kokeilemisen arvoista, vaan mitäpä tuosta laajemmin huutelemaan. Ihan vain introverttina tässä mietin.

blog-introvertti

2 kommenttia artikkeliin ”Ihan introverttina

  1. Tää oli niin hyvä! Hahmottelen myös jatkuvasti sosiaalisia tilanteita nimenomaan introvertti-ekstrovertti – vinkkelistä. Olen itse aika 50/50 ja vanhetessani huomaan introvertin olevan aina vaan enemmän voitolla. Yksinäisyydessä latautumista tarvitsee aina vaan enemmän.

    Tykkää

  2. Kiitos palautteesta, Milla! Samanlainen kehityskaari ollut ehkä itselläkin. Mielessä pyörinyt paljon myös ns. ambivertit, jotka eivät oikein sovi mihinkään lokeroon. Ehkäpä postaan siitäkin näkökulmasta jossain vaiheessa.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s