Olipa kyse uskonnosta, politiikasta, ihmisoikeuksien puolustamisesta tai espanjalaisten löytökoirien pelastamisesta, aatteet antavat merkityksiä ja viitekehyksen elämälle. Vakaumus määrittää näkökulmaa ja täyttää parhaimmillaan pään ja kalenterin lisäksi myös sydämen. Kunnes tapahtuu jotakin ja menneisyys paketoidaan tiukasti ullakon pimeimpään nurkkaan ja ideologiat vaihdetaan uusiin. Intomielisistä saarnaajista tulee sateenkaarenkirjavia humanisteja, jyrkän mustavalkoisista fundamentalisteista välinpitämättömänharmaita kyynikoita.

Osa on heittänyt kasvuvuosien uskomukset kiivaasti romukoppaan. He ovat karistelleet jaloistaan viimeisetkin aatetomun hiukkaset ja sosiaalisista piireistään entisen elämän edustajat. Pilkalliset sanat ovat lennelleet puolten vaihtuessa, eikä verbaalipuukotuksilta ole vältytty. Menneisyys on polttomerkitty suureksi harhaksi, eivätkä takkinsa kääntäneet ole peitelleet kokemustaan petetyksi tulemisesta. Oven jysähtäessä kiinni viimeisen kerran kunnioitus on ropsahtanut rappausten mukana jalkakäytävälle.

Toiset ovat päätyneet uusille poluilleen pitkien pohdintojen kautta. He ovat edenneet maltillisin askelin ja rauhanomaisesti, valmistautuneet perustelemaan ratkaisujaan analyyttisesti itselleen ja muille. Siinä missä ensimmäisille menneisyys on punainen, poisheitettävä vaate, nämä viikkaavat menneisyytensä muistojen laatikkoon osana omaa tarinaansa. Laatikkoa voivat jopa joskus nostalgisoiden avata. Silittelevät entisiä aatteitaan ja ihastelevat, että tämä se oli silloin hienoa ja kylläpä vaan oli tämäkin muotia. Paikoin hymähtelevät ja irvistelevät, mutta kohtaavat kuitenkin historiansa lempeästi ja pystyvät ottamaan vastaan muistoihin liittyvän lämpimän tunteen ailahduksen.

Nuoruuden pitelemättömän innon vaihtuessa elämänkokemuksesta versovaan ymmärrykseen, useimmat päätyvät puntaroimaan perusoletuksiaan ja uskomuksiaan. Olipa taustalla vahvasti väritetyt kasvuvuodet missä tahansa vakaumuksellisessa joukossa, yhteisöön kuulumisen perusteita on tervettä, jopa välttämätöntä, arvioida. Prosessi voi olla kipeä ja omien sekä yhteisön epätäydellisyyksien kohtaaminen vaikeaa, mutta se antaa tilaisuuden sitoutua syvemmin, tai irtautua harkitusti. Olipa asioista prosessin jälkeen mitä tahansa mieltä, asioita ajatelleena voi seistä omin jaloin mielipiteidensä takana ja tarvittaessa puolustaa näkemyksiään, tarvitsematta piiloutua traditioiden tai tottumusten taakse.

Jotkut ajautuvat etäälle kotipesistään, vaikka eivät koskaan aikoneet lähteä. Elämä tapahtuu ja valinnat ovat niin pieniä, ettei niihin arjessa kiinnitä huomiota. Polku etenee risteys kerrallaan, kunnes kulkija yhtäkkiä havahtuu ja huomaa olevansa hyvin kaukana lähtöpisteestä. Sinne seudulle ei pitänyt koskaan päätyä, ei hän tätä suuntaa ollut tietoisesti valinnut.

Kiivaasti takkinsa kääntänyt voi aina tarvittaessa kääntää takkinsa uudelleen. Hän saattaa olla aatteen äärelle palatessaan yhtä innostunut ja vakuuttunut sen totuudesta, kuin oli varma sen totaalisesta harhaanjohtavuudesta hetkeä aiemmin. Maltillinen mielipiteen kypsyttelijä puolestaan voi herätä uusiin prosesseihin ja todeta entisten ajatusten sittenkin elävän. Hän aukaisee menneisyyden laatikon, kopauttaa pölyt aatteistaan, ehkä ajanmukaistaa niitä hieman, ja on jälleen valmis ja vakaumuksellinen.

Matka takaisin voikin olla vaikein juuri heille, jotka eivät tajunneet koskaan lähteneensä. On vaikea lähteä paluumatkalle, kun menomatkasta ei ole selkeää mielikuvaa. Hiljalleen harhautunut ei ehkä tiedä, mitkä risteykset toivat tänne. Epäselvää voi olla sekin, pitääkö palata lähtöpisteeseen vai oliko matkalla ehkä joku parempi pysähdyspaikka. Huomio siirtyy helposti myös muihin, koska mistäpä sen tietää, mitä hekin tästä ajattelevat. Luulevat vielä, että tulin tänne tarkoituksella, eivätkä päästä takaisin. Pahimmillaan säälivät ja pitävät huonompana, kun noin vain eksyin polulta ja hukkasin aatteeni.

Joskus kauas eksyneen on syytä klikata karttasovellus auki ja alkaa miettiä suuntaa takaisin kohti tuttuja perusoletuksia. Toisinaan lähtijä päätyy uusiin, parempiin maisemiin. Näkymät voivat olla avarampia, ja ainakin ne ovat erilaisia ja uutuuttaan kiinnostavia. Kummassakin tapauksessa yhteisöstä soisi löytyvän kypsyyttä kohtaamiseen. Ovien ja sydänten avaaminen voi kirpaista tai palkita, olipa vastassa intomieli, pohtija tai harhailija. Yhteiset aatteet taakseen jättäneen kohtaaminen voi olla vaikeaa, olipa kyse puolueesta, seurakunnasta, potilasyhdistyksestä tai paikallisesta gerbiilikerhosta. Siinä olisi kuitenkin kummallekin osapuolelle mahdollisuus oppia ja kasvaa. Ehkä sitten ovikin kolahtelisi harvemmin poislähdön huutomerkkinä.

 

JK. Jos olet se, joka lähti, löi oven kiinni ja päätti unohtaa kaiken – uskaltaisitko antaa yhteisölle vielä uuden mahdollisuuden? Vuodet ovat kypsyttäneet ja muuttaneet sinua, vaan tuskin on aika ollut sen hellempi muillekaan. Ihmisten kasvaessa myös yhteisöt kehittyvät. Oven takana voikin nyt olla odottamassa ihan toisenlainen joukko kuin taakse jättämäsi. Ehkä jopa sellainen, mitä silloin lähdit etsimään?