Loppuun asti

Joskus elämä huitaisee yllättävän oikean suoran suoraan palleaan. Hetken happea keräiltyään matsiin pääsee usein kuitenkin mukaan. Joskus altavastaajan aseman saa käännettyä jopa voitolliseksi.

Toisinaan oikeaa suoraa seuraa vasen koukku, ja myllytys jatkuu, vaikka kehäkumppani on jo kanveesissa. Kaiken yllä leijuu suuri kysymys – miksi. Vastaukseksi kajahtaa tiheä iskujen sarja, ja ylös pyrkivä taintuu maahan kerta toisensa jälkeen.

Vaikeinta on katsoa vierestä, kun kaveria mätetään kaksin käsin. Totiseksi käyneen taistelun kumina ei lakkaa, etkä pääse heittämään pyyhettä kehään katkaistaksesi ottelun. Avuttomuuden tunne kohoaa vuoristoksi, jossa jokaista toiveikasta nousua seuraa syvä putoaminen.

Eilen vietimme iloisen illan ja juhlimme yhtä taistelustaan hengissä selvinnyttä. Lyhyessä ajassa on tultu pitkä matka hämärän mailta takaisin elämään. Hetki sitten olimme valmistautuneet kaikkeen. Luojan edessä oli pakko antaa periksi. Oli uskallettava sanoa tapahtukoon Sinun tahtosi. Oli uskallettava toivoa, että se tahto tarkoittaisi jotain hyvää.

Tällä kertaa apu tuli ajoissa. Ensi kerralla en ehkä ole inhimillisesti ajatellen yhtä onnekas. Olenpa silloin kehässä tai kehän reunalla, jospa muistaisin sen, mitä tämän prosessin aikana opin. Että luottaisin ja seuraisin. Loppuun asti.

Sinä et kysynyt lupaa.
Sinä tulit ja otit.
Sinä et tiedustellut kohteliaasti
että sopisiko kenties nyt
vai olisiko huomenna parempi.
Sinä tulit ja veit.

Sinä sanoit
että aika on nyt täysi.
Sinä et kysynyt josko vielä
haluaisin jotakin.
Sinä päätit
että tässä se nyt on.

Sinä tulit ja
sitten kaikki oli ohi.
Sinä et tarjonnut jatkoaikaa
tai paluumahdollisuutta.
Sinä määräsit
että nyt on loppu.

Minä tiesin
ettet sinä lupaa pyydä.
Jotenkin vain ajattelin
että vaikka sanon
että Sinun tahtos
niin olisit kuitenkin edes muodon vuoksi
kysynyt.

Minä kyllä halusin
seurata ja kuunnella.
Mutta en minä
tätä halunnut.
Minä halusin aikaa.

Mutta et Sinä minulta sitä
kysynyt.
Sinä kysyit
tahdonko seurata.
Loppuun asti.

[29.4.2018 01:38 ymmärryksen ylittävän edessä]

blog-loppuunasti