Miltä lapsettomuus tuntuu

Hetki sitten istuitte veneessä, jonka reittejä ette olleet vielä tarkemmin miettineet, mutta tiesitte jollain aikavälillä löytävänne tiettyyn satamaan. Yllättävä ukkosmyrsky kippaa kuitenkin purren ympäri ja joudutte veden varaan. Aikanne kylmässä vedessä räpiköityänne pääsette – toivottavasti toisianne auttaen – hetkeksi lepäämään nurin kääntyneen veneen pohjan päälle. Matka ei etene, mutta ehditte kuitenkin hiukan ottaa happea.

Jossain vaiheessa saatte veneen käännettyä, mutta huomaatte airojen katkenneen. Alkaa näyttää todennäköiseltä, että reittisuunnitelmat on uusittava. Vene etenee aiempaa hitaammin ja lopulta toteatte, että on pakko miettiä varasuunnitelmaa ja retkellenne uutta mielekästä kohdetta. Hetki hetkeltä käy selvemmäksi, ettette tule koskaan saavuttamaan alkuperäisissä suunnitelmissa ollutta satamaa.

Suunnilleen tällaiselta voisi tuntua se, kun saa parhaassa perheen perustamisiässä kuulla, ettei ehkä koskaan voi saada lapsia.  Elämän perusoletukset keikahtavat ja asiaa joutuu työstämään. Ensin varovaisesti, pala palalta tunnustellen – mitä jos tässä käykin niin. Aiheen kohtaaminen pelottaa, eikä sille ole oikein sanoja.

Askellus alhoista avarammalle on vienyt aikaa ja vaatinut paljon hyväksymistä. Jossain kohtaa on ollut pakko todeta, että tässä todennäköisesti käy juuri niin. Varovainen toivo alkaa hiipua, ja lopulta hupenevat nekin viimeiset rippeet, joista on pitänyt kiinni enää ihan salaa omassa mielessään. Aika pakottaa realismiin.

Matka on ollut pitkä, kivinen ja kuoppainen. Laaksot ovat olleet syviä, ajatukset synkkiä, ja monet hetket yksinäisiä. Kaikki prosessointi tapahtuu samalla, kun elämä menee muilla eteenpäin. Onnellisia raskausuutisia, uusia vauvoja, leikki-ikäisiä, koululaisia, teinejä – ja yhtäkkiä nopeimpien esikoiset ovat aikuisia. Vaikka ilo toisten tilanteista on aitoa, ulkopuolisuuden tunne ja erilaisuuden kokemus saavat muotoja, joita ei tiennyt olevan olemassakaan.

Nyt kun prosesseissa ollaan jo rauhallisilla vesillä, tuntui mahdolliselta avata aiempien äitienpäivien kypsyttämiä ajatuksia. Jospa osasin edellisessä postauksessa sanoittaa jotain jonkun sellaisen puolesta, joka nyt ui pahimmissa syvänteissä. Ehkä sanoista on apua heidän läheisilleenkin.

Postaukseen somessa tulvineet reaktiot kertovat, että lähelläni on välittäviä ihmisiä. Lämmin kiitos jokaisesta myötäelävästä viestistä ja kannustuksesta. Tiedän, että monien niiden takana on omat kipeät tarinansa itkuineen ja vastauksetta jääneine kysymyksineen. Ehkä jatkossa voimme olla enemmän läsnä toisillemme.

Tänä vuonna selvisin viikonlopusta mainiosti. Sunnuntai meni hyväntuulisissa merkeissä perheen keskellä. Aurinko paistoi ja rakkailla pikkutyypeillä oli viihdyttävät jutut. Lauantaina vietin iloisen päivän pihatöissä yhdessä lempi-ihmiseni kanssa. Hänen, jonka kanssa olen saanut jakaa tämän prosessin vaikeimmatkin hetket. Sama lempi-ihminen rohkaisi julkaisemaan edellisen tekstin sellaisenaan, kun itse pohdin sen kirjoittamista sinä-muotoon aiheen etäännyttämiseksi. Totesi vain, että mikä sitten puhuttelee, jos ei henkilökohtaisuus.

2 kommenttia artikkeliin ”Miltä lapsettomuus tuntuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s