Takana on jakso, jolloin olen vastannut kymmeniin mitä kuluu -kysymyksiin ”kiireistä, mutta hyvää ja kivaa”. Joidenkin raskassoutuisten ja täysien vuosien jälkeen meille iski kaikkien aikojen ruuhkavuosi, jossa monet aiemmin sovitut ja luvatut vastuut sekä useat yllätykset kolahtivat päälle kerralla. Ihmeesti kaikesta kuitenkin selvittiin, ja vieläpä hymyssä suin.

Oli toki aamuja, jolloin heräsimme viestitulvaan ja kiristelimme hampaita. Oli ilta- ja aamuöitä, jolloin nukahdin sohvalle kesken viimeisten sähköpostien kirjoittamisen. Oli päiviä, jolloin varttikin lisää lepoa olisi pelastanut paljon. Oli isoja päätöksiä, painavia vastuita, vaikeita kysymyksiä.

Oli myös ilo, rauha ja sisäinen lepo kaiken keskellä. Nyt oli tämän aika. Ja tämänkin. Ja noiden, ja tuon. Tästä vastoinkäymisestäkin selvitään, ja sillä on vahvat hopeiset reunat. Tuli toistuvasti kokemus oikeasta ajasta, vakaa tunne oikeista asioista ja järjestyksestä. Kutsumus kannatteli köytenä, kun ylitettävänä oli jäätikkö railoineen.

Ympärillä velloneiden suurten kysymysten keskellä ratkesi jotain myös sisäisessä maailmassa. Oli lupa valita. Uskoa hyvään ja luottaa tulevaan. Muistaa, että tämä on vaihe, jonka jälkeen voi tulla jotain levollisempaa. Tietää, etten ole tässä yksin, emme edes kaksin. Kutsuja ei kaikonnut viereltä, vaikka hyytävä tuuli puhalsi ja maisema ympärillä jäätyi tyhjäksi.

Se oli yks härkäinen talvi,
kun piti päättää, mikä on mun elämä.
Härkäinen talvi,
oonko uhri vai pyrinkö hyvään.
Joo, mä oon menettänyt palasia,
jäätyny raajoja pakkasilla,
Mut Herra antoi,
Herra otti.

Elämä on ihmeellistä, kun vaikeimpien kohtaamiensa ammatillisten kysymysten keskelle joutuessaan huomaa samalla päässeensä tutustumaan mahtaviin persooniin, joilla on ymmärrystä ja näkemystä monelta kantilta. Vaikka vuori on edelleen yhtä jättimäinen, yhteinen hakun heiluttelu auttaa kipuamaan kohti loppuratkaisua ja köysistössä eteneminen on turvallista.

Elämä on ihmeellistä, kun työläs hanke vie voimat pitkällä kestollaan ja yllättävillä kuormituspiikeillään, mutta kaiken sen saa jakaa upeiden tyyppien kanssa. Tiukka työrupeama synnyttää lämpimän tiimihengen ja korvaamattoman mustaa huumoria. Mikä voima ja viisaus onkaan siinä, kun hankalimmatkin hetket voi jakaa – siirtymät kimpaantumisesta riehakkaaseen suunsoittoon olivat nopeita ja pahimmat katkeamiset vaihtuivat helpottavaan hekotukseen.

Oli myös kiinnostavaa löytää Juhani Tikkasen levy Tässä on kaikki, jossa monet kuluneen vuoden ajatuksista olikin kirjoitettu jo auki. Suosittelen albumia lämmöllä, sen voimin aion jaksaa seuraaviakin hankkeita. Tämän tekstin ensimmäinen sitaatti on Juhanin kappaleesta, jonka nimen lainasin tekstin otsikoksi. Biisi upposi kerralla sisimpään ja jäi sykkimään kantapään alle.

Sulle, joka tällä hetkellä taaperrat syvissä vesissä tai yksin, mulla on kaksi muutakin biisivinkkiä Tikkasen Juhanilta: Konkurssi ja Rukous.

Hei, tää ei oo ensimmäinen konkurssi,
jonka sydän tekee.
Ei, se ei oo mikään häpee,
jos voimat hupenee.
Hei, tää ei oo viimeinenkään konkurssi,
jonka sydän tekee.
Siks toivon on oltava suurempi
kun sun sydämen.

Älä jää yksin. Tartu toivoon, se kantaa.

Mä uskon rukoukseen antavan voimia.
Uskon, et valmiitkin kohtalot voi vielä muuttua.
Pitäkää vaikka hulluna, voin säkkiin pukeutua.
Jos se auttaa sua rukoilen puolestas.

—

Sitaatit Juhani Tikkanen: Härkäinen talvi, Konkurssi ja Rukous (Spotifyssa, löytyy myös YouTubesta)