Naistenpäivän jälkeen

Puolitoista viikkoa sitten some täyttyi taas naisten kuvista, kauniista kukista, lämpimistä ajatuksista ja herättelevistä lauseista. Naiset kannustivat toisiaan, miehet huomioivat puolisoitaan ja kasvattajiaan, laveammalla pensselillä maalaavat hehkuttivat kaikkia maailman naisia. Yhden päivän ajan naisten solidaarisuus ylitti kaikki raja-aidat ja vaikeampiakin totuuksia oli lupa sanoa ääneen leimautumatta fanaatikoksi.

Bitches get stuff done.

– Tina Fey

Minuakin odotti kotona upea kukkakimppu ja rasiallinen hienoja käsintehtyjä konvehteja suoraan Tikkakoskelta. Pitkin päivää kuitenkin mietin tilanteen ristiriitaisuutta. Minä, itsenäinen ja omista elämänvalinnoistani vastuussa oleva eurooppalainen nainen saan ääneni arjessani kuuluviin. Voin pääosin valita, millaista elämää haluan elää, miten, missä ja kenen kanssa. Naistenpäivä on pieni piristys tai kiva kuriositeetti, joka antaa mahdollisuuden juhlaan arjen keskellä.

Samaan aikaan ystäväni tekee töitä Itä-Afrikassa nuorten seksuaali- ja lisääntymisterveyden parissa mahdollistaakseen tytöille edes hieman tasavertaisemmat lähtökohdat. Hän käy vaikeita keskusteluja, kouluttaa niin naisia kuin miehiä, on valmis kohtaamaan hämmennyksen, pelot, ikiaikaisen perimätiedon ja uskomukset. Hän opastaa kuukupin käyttöä ja jaksaa ohjata yhteisöjen jäseniä läpi lääketieteellisten, teologisten ja ihmisarvopohdintojen. Työllään hän mahdollistaa, että jälleen muutama tyttö enemmän voisi esimerkiksi välttyä myymästä itseään saadakseen kuukautissuojia.

Kuukautiset merkitsevät köyhissä olosuhteissa eläville naiselle paljon enemmän kuin 4-7 vuotopäivää. Ne vaikuttavat koulutukseen, talouteen, osallistumiseen, terveyteen ja ihmisarvoon.

– Hankeneuvonantaja, väitöskirjatutkija Virpi Mesiäislehto Fidan blogissa

Työarjessani puolestaan pohdimme monimuotoisuuden haasteita erilaisissa organisaatioissa ja johtamistilanteissa. Sopivasti naistenpäivän jatkoksi kuulin keskustelusta, jossa oli tyytyväisenä todettu, miten Suomessa ei ole enää ongelmaa naisen asemassa työelämässä. Omankin yliopistomme tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että stereotyyppiset käsitykset naisen roolista perheessä vaikeuttavat naisten etenemistä jo urien alkuvaiheissa.

Sellainen, että naiset eivät olisi kunnianhimoisia, eivät ole synnynnäisiä ja annettuja ominaisuuksia, vaan kasvatuksen seurauksena syntyneitä asenteita. Oikeasti kyse on organisaation prosesseista ja rakenteista.

– Professori Anna-Maija Lämsä Talouselämän haastattelussa

Tätä listaa olisi helppo jatkaa. Niin moni nainen on edelleen vailla äänioikeutta, vaikutusmahdollisuuksia tai vapautta elää ja ajatella itsenäisesti. Ihan liian monelle tytölle osoitetaan päivittäin heidän paikkansa arvoasteikon alimmilla portailla, tai portaiden alla. Lisäksi on se käsittämättömän suuri joukko, jolle ympäröivä yhteisö ei anna ihmisarvoa ollenkaan – vain siksi, että he ovat naisia.

Näissä tunnelmissa pyörin suomalaisessa kuplassani. Mietin naistenpäivän tarpeellisuutta ja oikeutusta, peilasin omaa kaksijakoista suhtautumistani siihen liittyvään vöyhötykseen. Niine ajatukseni istahdin naistenpäivän lopuksi palaveriin, jonka jälkeen sain neuvon:

Kannattaa sitten miettiä, kuka mitäkin asioita sanoo. Ymmärrät varmaan, että on parempi, jos [miehen nimi] tuo asiat esiin. Ne otetaan sitten helpommin vastaan. Tää nyt vaan on tällaista —

– miespuolinen palaveritoveri

Tilanteesta hämmentyneenä otin ohjeen vastaan protestoimatta. Ajattelin jopa, että hyväähän hän varmasti tarkoitti. Suoraselkäinenkin oli, kun uskalsi osoittaa selkeästi tilanteen haasteet. Illan mittaan lauseiden koko sisältö alkoi porautua ymmärrykseeni.

Ideani ja osaamiseni kelpaavat, kunhan ne esittää joku paikalla olevista miehistä.

Tuomas Enbuske kannustaa kolumnissaan (oletettavasti länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa eläviä) naisia analysoimaan peilikuvansa sijasta maailmaa. Omalla rajulla tyylillään hän haastaa naisia ottamaan vastuun rakenteiden muuttamisesta.

Nämä naiset eivät puhu itsestään, vaan ympäröivästä maailmasta.

– Tuomas Enbuske Iltalehden kolumnissa

Sitähän minäkin tässä tavallani teen, mutta sen perjantaisen palaverin jälkeen keinot olivat aika vähissä. Tutkimustulokset tukevatkin toisenlaista lähestymistapaa, ja osoittavat – jälleen kerran – etteivät asiat ole niin yksioikoisia.

Suosiostaan huolimatta yksilölähtöiset selitykset ovat rajallisia. Ongelmana on, ettei niiden avulla pystytä tarttumaan organisaation rakenteellisiin ja kulttuurisiin arvoihin, olosuhteisiin ja normeihin —

– Professori, varadekaani Anna-Maija Lämsä Jyväskylän yliopiston tiedeblogissa

Siinä missä tarvitsemme nykyajan minnacantheja, tarvitsemme myös miehiä, jotka yhdessä naisten kanssa muuttavat maailmaa vaikuttamalla asenteisiin, käytänteisiin ja lainsäädäntöön. Kuinka erilainen olisikaan ollut palaveritoverini viesti, jos hän olisi lähtenyt ratkaisemaan käsillä ollutta ongelmaa organisaatiotasolla. Miten toisenlainen polku olisi seuraavilla naisilla samassa yhteisössä, jos hän olisi valinnut minun sijastani puhutella heitä, joita paikkani naisena johtajistossa häiritsee.

Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys.

– Minna Canth

Hyvää kaimani päivää. Älkää antako maailmanne kutistua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s