Kiitos, ystävä

En tiennyt, mistä ja miten aloittaisin tämän tekstin. Mietin sitä jo tammikuussa, mielessäni kaunis ajatus julkaista tämä ystävänpäiväkirjeenä. Sanat eivät vain asettuneet riveilleen. Ajatus takertui jo otsikkoon, jota yritin sanoittaa kysymyksen muotoon.

Viimein ymmärsin, etten voi kirjoittaa tätä jonkun toisen ajatuksia arvaillen. En, vaikka kuvittelen tuntevani hänet. Sittenkin näen asioista vain oman puoleni.

Olin kantanut ystävästäni huolta, ja häntä rukouksissani. Tiesin, etten ollut aina saatavilla, kun hän olisi sitä tarvinnut. Silloin kun olin paikalla, koin tulleeni torjutuksi ja jääneeni jonnekin ulkopuolelle.

Oli aika, jolloin jaoimme ajatukset aiheesta kuin aiheesta. Sitten emme enää saaneetkaan muodostettua ehjää lausetta, saati keskustelua. Ennen jatkoimme toistemme virkettä sisällön katkeamatta, nyt vastassa oli hiljaisuus.

Elämän pimeys tavoitti meidät molemmat vuorollaan. Minun käteni ei ojentunut sen synkkyyden toiselle puolen. Ensin en uskaltanut, sitten en osannut, lopulta en jaksanut. Etäisyys venyi niin suureksi, etteivät sanatkaan enää kantaneet sen yli.

Vaikeissa hetkissäni en osannut rakentaa siltaa yli synkän virran. Seisoin joen rannalla ja pimeänä myllertävä vesi vei huomioni. Muutaman kerran yritin katseellani tavoittaa häntä, mutta myrsky oli painanut katseen alas toisellakin rannalla. En tiedä, katsoiko hän koskaan joen yli minun suuntaani, mutta usein sitä toivoin.

Kaiken keskellä pidin kiinni niistä viimeisistä langoista, jotka meitä vielä yhdistivät. Harvakseltaan tunnistin pilkahduksen jostain ennen olleesta. Menneiden muistelu ei kuitenkaan riittänyt, enkä nähnyt meille tulevaisuutta.

Aikani mietin, josko vielä jaksaisin soutaa pimeän virran yli. Vai olisiko jo aika jatkaa matkaa, ja antaa ystäväni mennä. Luottaa siihen, että toisenlaisten vesien äärellä tiemme ehkä vielä kohtaavat. Olla kiitollinen niistä, jotka tulivat hänen luokseen silloin, kun minä en löytänyt oikeaa ovea. Iloita siitä, että hän löysi niitä, joihin uskalsi luottaa.

Niinpä päästin irti. En katkonut siipiä, en polttanut siltoja. Pettymyksen ja kivun kyyneleet vaihtuivat vähitellen kiitokseen. En tiedä vieläkään, onko meillä tulevaisuus, mutta tiedän, että se epätäydellinen ystävyytemme oli paljon enemmän mitä moni koskaan elämäänsä saa. Kiitos siitä.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kiitos, ystävä

  1. Jotain samantapaista olen kokenut erään ystäväni kanssa, tosin tokko ystävyys oli yhtä tiivistä kuin kuvailemasi kokemus omalla kohdallasi. Kun on yrittänyt ylläpitää ystävyyttä ja ei saa odottamaansa vastakaikua sieltä virran toiselta puolelta (syystä tai toisesta), joskus myös tuntuu siltä, että on tullut ehkä hieman hyväksikäytetyksi ja pois heitetyksi kun ystävyydestä ei enää ole hyötyä vastapuolelle. Lienee aika päästää irti ja tyytyä saamaansa osuuteen ystävyydestä, jolla ei enää ole jatkumoa. Elämä opettaa!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s